Korkeimman opetuksen perusrahoitusongelmista

Olen saanut seurata yliopistojen toimintaa 1960-luvulta lähtien, ensin opiskelijana ja sittemmin myös yli 20 vuoden ajan Teknillisen korkeakoulun dosenttina. Silmiinpistävin muutos, joka on tullut esille viimeisten noin kymmenen vuoden aikana, koskee yliopistojen perusrahoitusta. Osastojen ja laboratorioiden toiminnoista vastaavat professorit ovat joutuneet suuriin vaikeuksiin. 

Tilannetta kuvaa prof. M:n toteamus: ”Minun on käytettävä 50-60 prosenttia työajastani kauppamiehenä toimimiseen eri yrityksissä. Ulkopuolisia projekteja on saatava, muuten laboratorion henkilökunnalle ei ole palkkarahoja”. Ulkopuoliset projektit ovat lisäksi usein lyhytkestoisia, mikä tarkoittaa jatkuvaa toiminnan epävarmuutta. 

Professorien työaika jakaantuu paitsi opetukselle niin myös omalle tutkimukselle ja julkaisujen tekemiselle, luentojen valmistelulle, opiskelijoiden ja opinnäytetöiden ohjaukselle ja laitoshallinnolle.  ”Kun löytyisi joskus yksi kokonainen vapaa päivä, niin saisin velvoitteitani tieteellisessä seurassa eteenpäin”, jatkaa M. 

Tohtori J.  eräästä toisesta laboratoriosta liittyy keskusteluun. ”Osaston käytävillä keskustellaan hyvin usein nykyään kiinaksi, ranskaksi ja espanjaksi. Nämä ulkomaalaiset käyttävät tehokkaasti hyväkseen Suomen ilmaisen koulutuksen antamat edut.  Valmistuttuaan he lähtevät maasta, hyödyttämättä meitä millään tavoin. Se ei voi olla oikein”. 

”Suomalainen opiskelija-aines on täällä teknillisessä korkeakoulussa myös muuttunut. Lukiossa vain lyhyen matematiikan suorittaneita alkaa olla opiskelijoiden joukossa. Heidän edellytyksensä kursien läpäisyyn, vajavaisten perustietojen takia, eivät ole kovin hyvät. Kovat luonnontieteet ja tekniikka eivät nykyään vedä oikein hyvin. Kysymys on työpaikoista tai oikeammin niiden puuttumisesta näiltä aloilta.  Potentiaaliset tapaukset hakeutuvat opiskelemaan lakia tai taloustieteitä ja varmistavat taloudellisesti varman tulevaisuuden”. Näin purkaa tuntojaan, kokemuksen perusteella, vielä prof. M. 

Kaikki eivät nykyistä tilannetta ole sietäneet. Tutut professorit N. ja E. teknillisen korkeakoulun eri osastolta ottivat ja lähtivät. Edellinen maanviljelijäksi ja jälkimmäinen ammattikorkeakouluun opiskelijaksi, tavoitteena alan vaihto. Professorituttu P. Helsingin yliopistossa nosti myös kätensä pystyyn ja totesi, että ”en jaksa enää, aika ei riitä kauppamiehenä toimimiseen”. 

Mitä tulisi tehdä?  Tiedeyliopistoja koskevaan koulutuspolitiikkaan tulisi joka tapauksessa löytää yhdessä sellaiset toimintatavat, joilla niiden perusrahoitus ja samalla toiminta turvattaisiin. Tämä on hyvinvointimme elinehto. 

Lahjoitusten verovähennysoikeus avaisi uusia mahdollisuuksia

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) avasi syksyllä keskustelun yleishyödyllisiin tarkoituksiin suunnattujen lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamisesta. Yrityksillä on Suomessa 25000 euron verovähennysoikeus, kutakin erillistä saajaa kohden. Esimerkiksi isoja kehitysapuhankkeita ajatellen, joissa perustarpeet ovat suuret, summa vaikuttaa kovin vaatimattomalta. 

Yksityisillä kansalaisilla ei vastaavaa vähennysoikeutta ole lainkaan. Länsi-Euroopan maista, Suomen lisäksi, ainoastaan Ruotsissa ja Espanjassa on tämä tilanne. Pitäisikö asialle tehdä jotain? Puutteenalaisten tarpeet kotimaassa ja esimerkiksi kehitysapukohteissamme näyttävät nimittäin kasvavan. 

Joulunajan keskusteluissa sama asia tuli esille varsin voimakkaasti myös mediassa. Kirkon ulkomaan avusta (KUA) muun muassa todettiin, että yksityiset lahjoitukset nousivat joulun aikaan 30 prosenttia tavanomaisesta. Hyvinvoivat suomalaiset haluavat muistaa apua tarvitsevia, lähellä ja kaukana, kun tiedetään, että apu menee varmasti perille. Mitä tapahtuisikaan jos tällaiset lahjoitukset voitaisiin saada verovähennysoikeuden piiriin? 

Viime vuonna Suomen kehitysapu oli 0,47 prosenttia BKT:sta. Tavoitteemme on jo kauan ollut 0,7 prosentin aputaso. Ruotsi ja Tanska antavat apua tarvitseville vastaavasti yli 0,9 prosenttia omaan bruttokansantuotteeseensa suhteutettuna. Perinteisesti on ajateltu, että Suomen kehitysapu otetaan valtion budjetista. Onko näin pakko olla? Miksi kehitysapua ei voitaisi kanavoida esimerkiksi vapaaehtoisten lahjoitusten kautta? Kysymys on kaiketi vain kirjaamismenettelystä. 

Yksityiset ja yrityslahjoittajat voisivat käytännössä olla ratkaisu myös suomalaisten yliopistojen nykyiseen perusrahoitusongelmaan. Mikäli tilannetta tarkastellaan amerikkalaisten esimerkkien valossa, ratkaisu korkeimman opetuksen rahoituskriisiin saattaisi olla löydettävissä tätä kautta. 

Lähtökohtaisesti hyvään ajatukseen liittyy muutamia kysymysmerkkejä. Ensimmäinen pelko kohdistuu verokertymän mahdolliseen pienenemiseen. Valtiovarainministeriössä on veromatematiikkaan perehtyneitä osaajia, jotka voivat laskea lahjoituksille toimivia raja-arvoja. Edellä mainittu kehitysavun kirjaaminen voisi tapahtua lahjoitusten kautta. Kokonaisuus pysyisi euromääräisesti tällä tavalla hallinnassa.  

Toinen ongelma on se, että miten käsite ”yleishyödyllinen” määritellään. Systeemiin ei voitaisi hyväksyä esimerkiksi niin sanottuja yleishyödyllisiä säätiöitä, jotka on perustettu pelkästään rahan kierrättämisen kanaviksi. Järjestelmä täytyy olla täysin läpinäkyvä, yhteiskunnan hyväksymä ja valvoma. 

Joulun ajan auttaminen kuuluu suomalaiseen elämäntapaan. Miksi tätä ajatusta ei voisi laajentaa kokovuotiseksi mahdollisuudeksi ja käytännöksi hallitulla verokannustimella? Kysymys on oman mielialan nostamisesta, samalla kun puutteessa oleva saa apua. Se on samalla myös merkittävä imagokysymys lahjoittavien firmojen osalta. Kaikille kohdalle sopii lisäksi sama ikuinen totuus: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa”. 

Tiedätkö mitä syöt?

Tullessani jokin aika sitten lentäen Münchenistä Helsinkiin, vieressäni istui saksalainen tohtori. Hän kysäisi, että tiesinkö sitä tosiasiaa, että tavallinen suomalainen ruoka on parempaa kuin saksalainen luomuruoka. Jotain suomalaislähteestä tämän suuntaisia ajatuksia olin kuullut.  Mitään näyttöä ei minulla asiasta kuitenkaan ollut. 

Perehdyttyäni myöhemmin aiheeseen selvisi, että suomalaiset elintarvikkeet ovat maailmankin mittakaavassa puhtaimmasta päästä, laadullisesti huippuluokkaa. Salmonellariski on esimerkiksi omissa elintarvikkeissamme olematon. Syy on siinä, että alkutuotantoprosessi on hallinnassa. Kotieläinten terveyden eteen ja maaperän sekä vesistön ympäristöriskien hallinnan eteen on meillä tehty tietoisesti töitä.  

Tulos on sitten se, että elintarviketeollisuutemme raaka-aineet ovat parhaita mahdollisia. Kun elintarviketeollisuuden tuotantoketjun laadunhallinta on kunnossa, lopputuotekin on väistämättä ensiluokkainen. 

Saksalaistohtorin näkemys kirvoitti ajatuksen, että eikö meidän suomalaisten tulisi ponnekkaammin pyrkiä tehostamaan oman, terveellisen ja lähellä tuotettujen elintarvikkeiden käyttöä. Asia on terveyspoliittinen mutta kotimaisten elintarvikkeita suosimalla, tuetaan samalla kotimaista elintarviketeollisuutta ja suomalaisten työpaikkojen säilyttämistä. 

Pitäisikö monokromaattinen koulutuspolitiikka kyseeenalaistaa?

Miksi Suomen koulutuspolitiikassa on ajauduttu yhä yksivärisempään ja tasapäistävämpään toimintamalliin? Tätä kysellään tällä hetkellä yleisesti. Peruskouluhan väitetään pyrkivän tasapäistämään oppilaat. OKL:n liikunnan didaktikon Tiina Kujalan väitöskirjahaastattelussa (HäSa 3.12) tutkija toteaa, että ”tasapäisessä peruskoulussa tasapäistetään myös opettajat”. On syytä kysyä, että onko tämä oikea kasvatusstrategia? Mehän olemme kaikki luodut erilaisiksi. Vapaan ja moniarvoisen maan asukkaina, meillä pitäisi olla valinnan mahdollisuuksia myös koulukysymyksissä. Miksi lähtökohtaisesti erilaisia pitäisi ”yhteismitallistaa” pakkokeinoin?

 

Meillä Suomessa koulutuspoliittiset lähtökohdathan ovat sellaiset, että eduskunta päättää opetustoimen lainsäädännöstä, rahoituksesta ja yleisistä linjoista. Opetusministeriö määrittää koulutuspolitiikan suuntaviivat ja strategiset linjaukset. Se myös valvoo kaikkea valtion budjettiin sidottua koulutustarjontaa sekä valmistelee koulutusta koskevan lainsäädännön ja valtioneuvoston päätökset.Koulutuksen kehittämiseen liittyvät linjaukset määritellään hallitusohjelmassa ja valtioneuvoston joka neljäs vuosi hyväksymässä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa.Keskeinen kansallinen toimija koulutuspolitiikan toimeenpanossa ja koulutuksen kehittämisessä on Opetushallitus. Se on samalla myös opetuksen kehittämisestä vastaava virasto. Opetusministeriö ja Opetushallitus, poliittisine näkemyksineen, ovat siis avain asemassa suomalaista koulutuspolitiikkaa kehitettäessä. Peruskoulu mahdollisti kaikille, varallisuudesta riippuen, samat peruskoulutusmahdollisuudet. Tässä mielessä koulu-uudistus oli paikallaan. Tämä 30 vuoden takainen uudistus on nyt joutunut uuteen vaiheeseen, jos ei nyt aivan kriisiin. Tällä hetkellä puhutaan ja tunnustetaan yleisesti, että kouluissa ei ole työrauhaa, siellä kiusataan jo opettajiakin, oppilaiden lisäksi. Kaikki ovat väsyneitä tilanteeseen. Asioista ei uskalleta edes suoraan puhua. Näin on ainakin Iltasanomien Plussa-liitteen (28.10), hiukset nostattavan, ”Ope saa turpaan ”-artikkelin mukaan. Onko syy siinä, että kaikki, opettajat ja oppilaat, pitäisi tasapäistää? 

Arvostettu koulumies ja kouluttaja prof. Kari Uusikylä esitti, että ”koulun tärkein vaatimus on, että koulu on hyvä lapselle, ei esimerkiksi yhteiskunnalle tai talouselämälle”. Merkittävää pehmennystä koulutuspolitiikkaan siis pitäisi saada kasvatusalan ammattilaisen mielestä. Tapahtuisiko se esimerkiksi siten, että ohjaavasta tasapäistämispolitiikasta pyrittäisiin vapautumaan ja kaikille annettaisiin vapaan kasvun ja kehittymisen mahdollisuus. Tällöin kulloinkin vallassa olevan poliittisen päättäjän henkilökohtaiset ideologiset näkemykset eivät pääsisi vaikuttamaan niin paljon kuin nyt yleisesti väitetään tapahtuvan. Selvänä esimerkkinä tästä voi mainita opetusministerin tekemät, kristillisten yksityiskoulujen toimintaa rajaavat ja vaikeuttavat, toimilupapäätökset. 

Maailma ympärillämme ei ole missään mielessä monokromaattisen yksivärinen. Kun katselet, siellä näkyy punaisia ruusuja, vihreitä apiloita, sinisiä ruiskukkia ja muitakin värejä. Millään värillä ei lisäksi näyttäisi tästä paletista olevan hallinnassaan yli neljäsosan osuutta! 

Kirkollisten ympäristöjen arvo

Maisema

Esteettisten arvojen merkitys on selvästi lisääntymässä arvomaailmassamme. Maisema on tästä hyvä esimerkki. Se ovat aina inspiroineet erityisesti taiteilijoita mutta myös meitä kaikkia. Nykytaiteen museossa, Kiasmassa, on kuukausi sitten avattu suuri maisemanäyttely. Maisema-aihetta esitellään yleisölle siellä kokonaisen vuoden ajan. Kaunis maisema pakottaa luonnostaan hiljennetään vauhtia. Samalla se rauhoittaa kulkijan mieltä.  

Mitä maisema-käsitteellä sitten tarkoitetaan? Normaalisti kysymykseen saa vastauksen, että maisema on edessä avautuva näkymä. Tarkemmin asiaa mietittäessä huomataan nopeasti, että maisemaan saattaa sisältyä muutakin. Maisemassa kuulet lintujen laulua, mutta samalla ehkä myös liikenteen melua. Maisemassa tuntuu tuulen kosketus mutta joskus myös kalliolouhinnan aiheuttama tärinä. Kukkien tuoksu ja autojen pakokaasujen katku ovat kaksi hajumaisemassamme havaittavaa vastakkaista ilmentymää. Nämä kaikki aistitaan tavalla tai toisella maisemakokonaisuudessa. 

Vuonna 2000 EU:ssa vahvistettiin Euroopan maisemayleissopimus, jonka Suomikin allekirjoitti, ensimmäisten maiden joukossa. Sopimustekstin mukaan: maisemalla tarkoitetaan ihmisten sellaiseksi mieltämää aluetta, jonka ominaisuudet johtuvat luonnon ja/tai ihmisen toiminnasta ja vuorovaikutuksesta. Näin maisemaanvoidaan ymmärtää sisältyvän kaikkien aistiemme muodostama havaintokokonaisuus elämismaailmastamme. Kyseessä on siis tiettyyn orientaatioon liittyvä elämismaailmamme kokonaisuudessaan.   

Kirkolliset ympäristöt

Suomessa tehtiin vv. 1992-93 kaksi mittavaa maisemainventointia. Ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmän toimesta julkaistiin ensin arvokkaita maisema-alueita koskeva inventointi. Sen jälkeen julkaistiin Museoviraston ja Ympäristöministeriön yhteinen selvitys valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuurihistoriallisista ympäristöistä. 

Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä määriteltiin kaikkiaan 1772 kappaletta. Kohteet ovat yleensä laajoja ja niihin liittyy useita eri käyttötarkoituksia. Selvityksen mukaan maatalouden ja alkutuotannon ympäristöjä kohteita oli yli puolet eli 928. Kirkollisia ympäristöjä oli sitten toiseksi eniten eli kaikkiaan 447 kohdetta. Huomattakoon, että mainittuihin kirkollisiin ympäristöihin sisällytetään myös pappiloiden alueet. 

Selvityksessä todetaan, että kirkonkylät kirkkoympäristöineen ovat sotien jälkeen kokeneet voimakkaimmat muutokset. Viidessä kymmenessä vuodessa maisemakuva on monin paikoin uusiutunut, vähittäisen rakenteellisen muuttumisen myötä. Joskus maiseman muutos on ollut nopea. Näin käy tavallisesti esimerkiksi uuden tien rakentamisen yhteydessä.  

Maisemahaitat

Suomen oikeuskäytännön mukaan, maisema muodostaa osan kiinteistön arvosta. Tämä tarkoittaa, että jos maisema jostain syystä menetetään, on tällaisen haitan aiheuttajan korvattava aiheuttamansa menetys vahinkoa kärsineen kiinteistön omistajalle. Maisemahaitat liittyvät yleensä infrastruktuurin rakentamishankkeisiin. Esimerkkeinä mainittakoon tie-, voimalinja- ja maa-aineshankkeet. Näiden johdostahan maisemat usein muuttuvat haitallisesti.  

Haittakorvaukset käsitellään usein viran puolesta mutta tietyissä tapauksissa pelkästään asianosaisten hakemuksesta maantielain, lunastuslain ja maa-aineslain mukaisissa korvaustoimituksissa. Nämä toimitukset tulevat vireille maanmittaustoimiston määräyksestä. Koska maisemahaitta on asiana verraten vieras, sitä koskevia korvausvaatimuksia on osattu esittää toistaiseksi aika harvoin.  

Kirkollisia kohteita ei tietääkseni ole tullut lainkaan haittoja koskeviin korvauskäsittelyihin. Olisiko kirkolla esimerkiksi jokin rahallinen arvo jos 110 kV:n voimalinja sijoitettaisiin sen viereen? Pappilakiinteistöjä on joissakin seurakunnissa myyty yksityisille. Tällaisen kiinteistön arvo laskee ilman muuta jos sama voimansiirtolinja tulee sen kohdalle. Yksityisten asuinkiinteistöjen kohdalla, esimerkiksi linjasta aiheutuva haitta, joudutaan aina korvauskäsittelyssä ratkaisemaan linjan aiheuttamat rahalliset menetykset. Maisemamenetys on yksi korvattavista menetyksistä. 

Maiseman hinta

Maiseman rahallinen arvo tulee arvioitavaksi silloin kun maisemaan on tullut korvauskynnyksen ylittävä haitta. Maanmittauslaitoksen kehittämiskeskus työsti kolmen vuoden ajan selvitystä, jossa tutkittiin maisemahaittojen negatiivista hintavaikutusta lomakiinteistöjen arvoihin. Selvityksessä tarkasteltiin yhteensä 12 000 suomalaisen lomakiinteistökaupan hinnanmuodostusta suhteessa kahdeksaan haitallisiksi tiedettyyn kohteeseen. Selvitetyt kohteet olivat moottoritiet, valtatiet, avolouhokset, maa-ainesten ottopaikat, luiskat, aidat, voimalinjat ja kännykkämastot. 

Laskentamenetelmänä käytettiin suomalaisen fyysikon Teuvo Kohosen 1980-luvulla esittelemää neurolaskentamenetelmää. Menetelmässä verrataan yhteismitallisiksi skaalattuja kauppahintoja niiden vertailukelpoisiin arviohintoihin, jotka sijaitsivat noin 1,5 km:n etäisyydellä kulloisestakin haittakohteesta. Haittakohteen suhteellinen hintavaikutus laskettiin, alkaen kohteen vierestä, aina 3 km:n etäisyydelle asti.  

Vapaaehtoisissa kaupoissa kauppahinta muodostuu kohteen kaikkien ominaisuuksien perusteella. Ostajan mielenmaisemassa syntyvä kokonaisuus, haittoineen ja hyvine ominaisuuksineen, tulee ratkaisemaan lopullisen, kohteesta maksettavan hinnan. Tämän takia edellä esitetty lähestymistapa haittavaikutusten arvioimiseksi on varsin looginen ja luonteva. Kuten odottaa saattoi, lähellä olevat haittakohteet näkyvät yhteismitallisiksi skaalatussa havaintoaineistossa, selvästi halvempina hintoina. 

Tutkimus osoitti, että maisemahaitoilla on selvä negatiivinen hintavaikutus lomakiinteistöjen hintoihin. Maisemallisesti pahimmiksi kohteiksi paljastuivat moottoritiet, voimalinjat, avolouhokset ja aidat. Niiden negatiivinen, keskimäärin -20 % kiinteistön arvoa laskeva hintavaikutus näkyi ainakin 300 m:n etäisyydelle haittakohteista. Moottoriteiden ja voimalinjojen osalta sama hintavaikutus ulottui aina 2 km:iin asti.  Valtateiden osalta vastaava haittavaikutus näkyi kiinteistöjen hinnoissa -15 %:n suuruisena, 500 m etäisyydelle. Muissa lasketuissa kohteissa negatiivinen vaikutus näkyi keskimäärin -10 % suuruisena 200–700 m etäisyydelle.  

Mainittu tutkimus on julkaistu loppukesällä Maanmittauslaitoksen julkaisuna nro 99. Asiasta kiinnostuneet voivat hankkia sen maanmittaustoimistojen asiakaspalvelun kautta. 

Hauhon järvien ja vesijättöjen tilanteesta

 Hämeen Sanomat julkaisi viime viikolla erittäin havainnollisen artikkelin Hauhon järvien ajankohtaisesta ja samalla ongelmaisesta tilanteesta. Artikkelista ilmeni, että vesistössä pintakorkeudet ovat lähes puoli metriä ajankohdan keskimääräisten korkeuksien alapuolella.  

Syitä vesimäärän vähenemiseen saattaa olla monia. Tosiasia on kuitenkin se, että vettä ei tähän vesistöön ole tullut normaalilla tavalla. Koska tämä Valkeakosken yläpuolinen vesistöä ei kuulu säännöstelyn piiriin, pintakorkeuksiin ei ole voitu keinotekoisesti vaikuttaa.  

Iso-Roineella on vuodesta 1961 alkaneen havainnoitu pintakorkeutta Hauhonvuolteen asteikon avulla. Asteikon nollakohta on N60-korkeusjärjestelmässä +83.02 m merenpinnan yläpuolella. Havaintojen asteikkolukemien keskiarvon mukaan määräytyvä keskiveden korkeus on +84,23 m. Maanmittauslaitoksen maastotietojärjestelmässä ja peruskartoilla pintakorkeudet ilmoitetaan yhdellä desimaalilla eli tässä tapauksessa arvona +84,2.   Havaintotiedoista voidaan lisäksi nähdä, että kaikkien aikojen korkein pintakorkeushavainto, +85.01m, on vuodelta 1988. Alin, +83,66m, vastaavasti vuodelta 2002. Hauhon vesistössä ovat ranta-asukkaat tähän mennessä nähneet 1,35 m:n suuruiset vedenpinnan vaihtelut!  Mikä kuvaa samalla luonnonolosuhteiden vaihtelua ja vuosien erilaisuutta. 

Hauhonselän alueella on parhaillaan vireillä poikkeuksellisen suuri vesijättöjen lunastustoimitus. Toimitusta on hakenut Hyömäen osakaskunta, johon kuuluu 294 osakaskiinteistöä. Vesialueen henkilöomistajia on lähes 1000. Toimituksessa lunastetaan osakaskunnalta, kiinteistönmuodostuslain mukaan, rantaan rajoittuviin kiinteistöihin vesijättöalueet eli keskiveden pintakorkeuden yläpuolella olevat pysyvästi maaksi muuttuneet alueet. 

Toimitusta käsittelevien toimitusmiesten ja rannan omistajien näkökulmasta tilanne on ongelmallinen, erityisesti loivasti viettävillä rannoilla. Siellä on kuivana maana näkyvissä kymmenien metrien leveydeltä vesilain mukaista vesialuetta. Sitä ei voida tietenkään maa-alueena lunastaa rantakiinteistöin. Rajankäynti yhteistä vesialuetta vastaan tapahtuu osalla aluetta siis kuivalla maalla! Tätä on asiaan perehtymättömän joskus vaikea käsittää. 

Helposti tulee mieleen ajatus, että tarvitaanko Hauhon vesistöön jonkinlainen säännöstely. Se vakiinnuttaisi matalien ja maatuvien ranta-alueiden tilannetta ja parantaisi niiden käyttöä. Samalla se pienentäisi maanmittareiden ongelmia lunastuskohteiden määrittelyssä. 

OKL-keskustelu

Parhaillaan käydään näkyvää ja kuuluvaa keskustelua Hämeenlinnassa sijaitsevan Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tulevaisuudesta. Pääkysymys ja kiistan aihe on, että siirretäänkö laitos Hämeenlinnasta Tampereelle. Taustalla on pitkälti raha- ja samalla koulutuspolitiikka. Me asiaa seuraavat ihmettelemme erityisesti sitä, että miksi paikalliset ja maakunnallisetkaan tahot eivät näkyvämmin ole nousseet vastustamaan tätä siirtohanketta. 

Joitakin asioita, joita ei keskusteluissa ole tullut ilmi, on syytä tässä yhteydessä tuoda julki. Hämeenlinnan opettajankoulutuksella on pitkät perinteet.  Opetus aloitettiin jo v. 1890. Hämeenlinnan seminaarin nimellä tunnettu oppilaitos siirrettiin Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan laitokseksi v. 1974. 

Tampereen yliopiston historia on paljon nuorempi. Sen juuret ovat Helsingissä v. 1925 perustetussa kansalaiskorkeakoulussa, joka muutti Tampereelle kaupungin tuen turvin v. 1960 ja muuttui yliopistoksi v. 1966. 

Isomman paikkakunnan aikaansaama yleinen noste on koko ajan vahvistanut Tampereen yliopistoa. Sitä ei kenelläkään ole syytä kadehtia. Kysymys on laajempien ja parempien koulutusmahdollisuuksien avautumisesta, meille kaikille. 

Hämeenlinna tunnetaan Kanta-Hämeen perinteisenä koulukaupunkina. Sen statusta leimaa oleellisesti yliopistotasoisen oppilaitoksen sijaitseminen paikkakunnalla. Sen menettäminen olisi erityisesti henkinen tappio koko Kanta-Hämeelle. Se on profiilin alentamisen ja pitkästä ja kunniakkaasta perinteestä luopumisen kysymys. Siirron mahdolliset taloudelliset vaikutukset on myös syytä tarkasti selvittää ja julkaista. Nyt suunnitteilla olevasta siirtohankkeesta jää vaikutelma, että suuri voi nielaista pienen, tarpeen tullen. 

Yliopistot joutuvat jatkuvasti taistelemaan olemassaolostaan. Perusrahoitus on tunnetusti kaikilla yliopistoilla riittämätöntä. Perustoimintoihinkin on rahoitusta yritettävä löytää Akatemialta, yrityksiltä jne. Säästökohteita on lisäksi etsittävä kaikin keinoin. Yksi tapa on pyrkiä ”karsimaan rönsyt”. Tämä ei ole kuitenkaan koulutusta tukevaa pitkän tähtäimen toimintaa. Koulutuspolitiikkaan on pyrittävä saamaan muutosta siten, että yliopistojen toimintaedellytykset paranevat riittävän perusrahoituksen turvin eikä toimivien yksiköiden karsinnan avulla. Tällöin voidaan pysyvästi vahvistaa sitä suomalaisen hyvinvoinnin kivijalkaa, joka presidentti Halosen eilisen lausunnon mukaan on ”koulutus, koulutus ja koulutus”.  

Jari Koskisen viinanäkemyksestä

Kansanedustaja Jari Koskinen (kok.) antoi valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtajana ehkä yllättävänkin viinaveroa koskevan lausunnon. Hän tyrmäsi Kansanterveyslaitoksen pääjohtajan Pekka Puskan esityksen veron palauttamiseksi entiselle tasolleen.  

Puska katselee lisääntyvän viinan käytön aiheuttamia suuria ongelmia aitiopaikalta. Koskinen sitä vastoin näkee tilanteen verojaostosta käsin eli täysin eri näkökulmasta. Hän on kaukana varsinaisesta ongelmakentästä.  

Alkoholin välittömät ja välilliset ongelmat ovat ryöstäytyneet pahasti käsistä. Se myönnetään yleisesti.  Lehtitietojen mukaan tänä vuonna alkoholin aiheuttamat haittamenot ovat ylittäneet siitä saatavat verotuotot. Tänä vuonna iloliemi on myös noussut miesten yleisimmäksi kuolinsyyksi. Viinan välillisesti aiheuttamat sosiaaliset ongelmat, erojen lisääntymisenä ja lasten oireiluna jne., ovat aivan oma lukunsa.  

Viinaveron nosto v. 2004 on tunnustettava virheeksi, joka on pyrittävä korjaamaan mahdollisimman nopeasti. Koskisen myönnytys, että ”väkevien juomien veronalennus meni pikkuisen pitkäksi”, on toki oikean suuntainen, mutta pahasti ongelmaa vähättelevä. Lisäksi hän toteaa, että juominen ei vähenny pelkästään veroa nostamalla. Tämä on tietysti vain hypoteesi, joka perustuu pelkkään olettamukseen. Asia-argumentiksi se ei riitä. 

Koskinen tuo esille teeman, joka nykyään liitetään ani harvoin alkoholikeskusteluun. Kysymys on valistuksesta. Nyt jos koskaan tarvitaan raittiutta korostavia esikuvia. Raittiusliikkeitä on alettava tukea näkyvästi ja tuntuvasti. Raittiutta korostava valistusasia kokonaisuudessaan on otettava kehiteltäväksi mahdollisimman pian.  

Me elämme niin komplisoidussa maailmassa, että pienet ja suuret päätökset täällä on pystyttävä tekemään ”täydessä ymmärryksessä”.

Taustaa evolutionismi-kreationismi-keskusteluun

Johdantoa

Luomiseen liittyvä keskustelu puhkeaa aika-ajoin esille lehtien palstoilla. Tällöin tunteet usein kuumenevät ja ylilyöntejä tapahtuu. Asiaa syvällisemmin perehtyneet huomaavat nopeasti, että puolin ja toisin keskustelusta paistaa läpi suoranainen tietämättömyys. Keskustelijat eivät aina puhu välttämättä edes samasta asiasta. Syy on siinä, että aihepiiriin liittyvä käsitteistö on usein molemmille osapuolille tuntematon.

 

Selventävä katsaus tähän herkkään ja tärkeään aiheeseen on paikallaan. Itse olen seurannut keskustelua aktiivisesti noin 30 vuotta. Tein aiheesta lisäksi pro gradun Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Tämä artikkeli on lyhennelmä mainitusta opinnäytteestä.

 Kaikilla termeillä ei ole yleisesti hyväksyttyjä suomenkielisiä vastineita. Sekaannusten välttämiseksi tekstissä käytetään termien yleisesti tunnettuja englanninkielisiä termejä. Amerikassa esimerkiksi vastaavaa keskustelua käydään aivan eri mittasuhteissa ja pelisäännöt ovat sillä myös paremmin selkeytyneet kuin meillä. 

Evolutionismi

Maailman ja ihmisen alkuperä on meitä jokaista askarruttava perimmäinen kysymys. Luonnontieteiden parissa vallitsevana maailmankatsomuksena on jo yli sadan vuoden ajan ollut evolutionismi. Tämä tarkoittaa teoriaa, joka sisältää ajassa tapahtuvan muuttumis- ja kehittymisopin. Käsitteen taustalla on latinan sana evolvere (kehittää auki, selvittää). Evolutionismi rakentuu Charles Darwinin vuonna 1859 julkaisemassa teoksessa Origin of Species (Lajien synty) esitettyjen periaatteiden varaan. Tässä perusfilosofia rakentuu naturalismille. Siinä luonto nähdään kaiken kattavana todellisuutena ja se pystyy itsessään selittämään kaiken olevaisen.

 

Evolutionistisen maailmankatsomuksen lähtökohtana on, että maapallolla nykyisin esiintyvät eläimet ja kasvit ovat vähitellen, geologisesti ajatellen hyvin pitkän ajan kuluessa, kehittyneet alkukantaisimmista elämän muodoista, luonnonvalintaprosessien kautta, nykyisiksi muodoikseen. Evoluutioajattelun eräänlaisena tukipilarina pidettiin pitkään edellä mainittua Darwinin julkaisemaa hypoteettinen teoria. Alkuperäisessä muodossaan siitä on kuitenkin jo luovuttu.

 

Jo noin 30 vuotta ennen Darwinia englantilainen, geologien isäksi kutsuttu, Charles Lyell (1797-1875) oli esittänyt maapallon geologista kehitystä koskevan teorian. Lähtökohtana hänellä oli se, että maapallon pinnanmuotojen kehityshistoria voidaan selittää nykyisten geologisten kulutus-, kuljetus- ja kasaantumisprosessien avulla. Lyellin pääteesi oli se, että ”nykyisyys on avain menneisyyteen”. Hänen alkuperäisestä ideastaan muotoutui uniformitarianismina tunnettu geologinen hypoteesi, missä ympärillä havaittavat geologiset prosessit ovat jatkuneet täsmälleen samanlaisina maailman alusta alkaen. 

 On helppo nähdä, että evolutionismi ja uniformitarianismi ovat toisiaan tukevia ajatusmalleja. Molemmat edellyttävät pitkää kehityskautta, mikä on välttämätön edellytys molemmille malleille. Molemmat ovat myös sopusoinnussa naturalistisen lähtökohdan kanssa, että luonto olisi kaikenkattava todellisuus. Selitysmalleihin liittyvää pitkää kehitysaikaa tukee lisäksi geotieteissä yleisesti hyväksyttyjen ajoitusmenetelmien osoittamat iät. Ne ovat aivan omaa kertaluokkaansa, verrattuina Raamatun ilmoituksesta tulkituille maapallon ikäarviolle. Näin eläin- ja kasvikuntaan sekä kivikuntaan liittyvät kehitystapahtumat voidaan selittää pelkästään luonnollisina, luontoon liittyvinä tapahtumina ilman, että Luojaa tarvitaan mukaan lainkaan. Tässä suhteessa Raamattuun perustuva kreationistinen selitysmalli ja puhtaaseen naturalismiin perustuva evolutionistinen malli ovat toisensa poissulkevia. 

Kreationismi

Kreationistinen (lat. creare: luoda, aikaansaada, tuottaa.) maailmankatsomus edellyttää Luojan mukanaoloa kaikkeuden syntyä selitettäessä.  Luomisella tarkoitetaan samaa, mikä fundamentalistisella (lat. fundamentum: pohja, perustus) kristinuskolla on asiasta perinteisesti ollut. Siinä luomisella tarkoitetaan aikaisemmin olemassa olemattoman saattamista olevaiseksi, ex nihilo, tyhjästä.

 

Luomistapahtumalla tarkoitetaan sitä, mikä on kerrottu Genesiksen luvuissa 1 ja 2. Jumala loi kaiken Sanallansa, vapaasti omana henkilökohtaisena tekonaan, ilman mitään loogista pakkoa. 1. Ms. 1:3:ssa tulee ensimmäisen kerran ilmi, että Jumala luomistoiminta perustui hänen puhuttuun käskysanaansa.

 

Kreationistisen näkemyksen mukaan maailmankaikkeuden Luoja on kolmiyhteinen Jumala eli Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jumala on ikuinen ja transsendenttinen ja kaiken olevaisen ja tarkoituksen lähde. Kaikki Jumalan kolme persoonaa olivat myös mukana luomistapahtumassa. Fyysiseen maailmakaikkeuteen kuuluvat avaruus, aika, aine ja energia eivät ole ikuisesti olleet olemassa. Luominen sisältää ajatuksen alusta ja samalla myös kaiken lopusta. Persoonallinen transsendenttinen Luoja on yliluonnollisesti saattanut ne olevaisiksi, Raamatun mukaisesti, luovalla sanallaan.

 Sillä asialla, että ihminen ja maailmankaikkeus ovat luodut, on syvällinen vaikutus elämämme tarkoitukseen ja arvoihin ja lisäksi siihen kuinka näemme ympärillämme olevan todellisuuden. Luomiseen perustuva maailmankatsomus eroaa tässä suhteessa kaikista muista maailmankatsomuksista. Se esittää etiikalle, logiikalle ja kauneudelle todelliset ja objektiiviset standardit. Se tuo esille myös tosiasian, että ihmisinä alituisesti rikomme näitä standardeja vastaan. Luomisnäkemys tuo meille, edellä sanotusta johtuen, jatkuvan kaipuun tämän elämän ulkopuolella olevaan parempaan elämään. 

Johdatus erilaisiin kreationistisiin suuntauksiin

Yksityiskohdissaan kreationistinen ajattelu ei perustu mihinkään yksikäsitteiseen malliin. Se jakaantuu useisiin, varsin paljonkin toistaan poikkeaviin suuntauksia. Laajemman selityksen mukaan termillä tarkoitetaan ylipäänsä kaikkia kristillisiä yrityksiä sovittaa Raamattu ja kosmos yhteen kaiken olevaisen alkuperää selitettäessä.

 

Suppeammassa mielessä kreationismilla tarkoitetaan pelkistettyä näkemystä, että Jumala loi maailman ainoastaan muutama tuhat vuotta sitten. Määritelmistä ilmenee, että laajempi tulkintamalli sisältää suppeamman.

 

Augustinus (354-430) käsitti aikoinaan luomisen tapahtuneen silmänräpäyksessä. Luomisviikko tarkoitti hänen mukaansa sitä aikaa, jolloin Jumala selitti luomistapahtuman ihmisille. Kaikkivaltias Jumala ei välttämättä tarvinnut mitään erityistä ajanjaksoa luomisen toteuttamiseksi.

 

Martti Luther (1483-1546) ja John Calvin (1509-1563) edustivat molemmat sananmukaista luomisviikko-käsitystä. Koko kosmos luotiin valmiiksi yhden viikon aikana. Luominen itsessään tapahtui ajallisesti vain muutamia vuosituhansia sitten. Luther toteaa, että Jumalalta on meille annettu yksinkertainen tieto, että hän on luonut kaiken tyhjästä. Tämä tieto tulee Lutherin mukaan Genesiksen tekstistä selvästi. Luomisen ajankohtaa tulkitessaan Luther viittaa Moosekselta saatavaan tietoon, mitä filosofian avulla ei voida ymmärtää: ”Moosekselta saamme tietää, että maailmaa ei ollut olemassa kuuttatuhatta vuotta aikaisemmin. Filosofia ei mitenkään saa uskomaan tätä koska Aristoteleen mukaan ei voida antaa tietoa ensimmäisestä ihmisestä eikä viimeisestä”. Näin Luther Heikki Koskenniemen suomentamassa 1. Ms 1-7 selityksessä.

 

Geologisen tutkimuksen kehittyessä, raamatullisia ikämäärityksiä ryhdyttiin tarkastelemaan tämän kehittyvän luonnontieteen uuden haaran valossa. 1700-luvun lopulta 1840-luvulle tultaessa geologit uskoivat yleisesti, nimenomaan geologisten havaintojen perusteella, että maapallon on oltava selvästi vanhempi kuin esitetyt muutama tuhat vuotta. Erityisen merkittävä geologi uuden ajatusmallin esittelijänä oli jo edellä mainittu Charles Lyell.

 Tieteellisen geologian kehityksen myötä alkoi tulla esiin vaatimuksia, että 1. Mooseksen kirjan ikätulkintoja tulisi yhdenmukaistaa luonnontieteen osoittamien ikäarvioiden mukaisesti. Maapallo ei voinut olla vain tuhansien vuosien ikäinen koska tieteellinen geologia on ”pystynyt osoittamaan” sen iäksi vähintäänkin satoja miljoonia vuosia.

Yksi harmonisointitapa oli pyrkiä selittämään Raamatun mainitsemat luomispäivät vuosimiljoonien mittaisilla geologisilla aikakausilla.

 

Toinen tätä vastaava malli oli se, jossa luomispäivien väleihin voitiin ajatella jäävän vuosimiljoonien pituiset aikajaksot. Tällaisten tulkintojen avulla maapallo saadaan helposti tulkittua vanhaksi ja samalla yhteensopivammaksi pitkien geologisten ikien kanssa.

Lukuisat tunnetut geologit ja 1800-luvun teologitkin kannattivat näitä harmonisointimalleja.

 

Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet mukautumista uusiin luonnontieteellisiin spekulaatioihin ja Raamatun selvän ilmoituksen hylkäämistä. Tässä joukosta yksi tunnetuimpia oli luterilainen teologi Francis Pieper (1852-1931).

 

Liberalisoituva raamatuntulkinta levitti kristillisessä kentässä kuilua liberaalisesti ja fundamentaalisesti ajattelevien välillä. Edelliset halusivat muotoilla kristinuskon uudestaan siten, että Genesiksen luomisilmoitus voitaisiin ymmärtää, ilman ihmeitä, pitkällä aikavälillä tapahtuneena luonnollisena kehityksenä. Jälkimmäiset halusivat uskoa, että Jumala on tehnyt kaikki Raamatussa esitetyt luomisihmeet, 1. Mooseksen kirjassa ilmoitetun kuusipäiväisen luomisviikon aikana.

 Evoluutioteorian kannatuksen voimistuessa vastakkainasettelu polarisoitui selvästi 1900-luvulle tultaessa. Eräänlaiseksi vedenjakajaksi tuli Amerikassa paljon kohua herättänyt Scopes-oikeudenkäynti vuonna 1925. Tapaus koski kiellettyjen evolutionististen oppien opettamista julkisessa koulussa. Vaikka oikeus antoi jutussa niin sanotun nahkapäätöksen, oikeusprosessin tulos oli todellisuudessa se, että julkiseen koulutus- ja opetustoimeen hyväksyttiin ”darvinistinen  monopoli”.  

Young Earth -kreationismi

Otsikossa mainitulla kreationistisella näkemyksellä tarkoitetaan luomiseen liittyvää ajatusmallia, missä maapalloa pidetään geologisesti nuorena. Tähän teoriaan perustuvat maapallon ikäarviot vaihtelevat noin 6000 vuodesta noin 20 000 vuoteen. Käsitystä perustellaan sekä Raamatun ilmoituksesta saatavilla tiedolla että luonnontieteellisillä tosiasioilla.

 

Tämän ajatusmallin mukaan maailmankaikkeus kaikkine elementteineen luotiin kuuden, välittömästi toistaan seuraavan, 24-tuntisen päivän aikana. Toteamus perustuu 1, Mooseksen kirjan suoraan ja yksinkertaiseen lukutapaan. Tämä ilmoitus ymmärretään faktuaalisesti, historiallisesti ja havainnollisesti oikeana. Kaikkia niitä teorioita, jotka liittävät tähän evolutionistisia aineksia pidetään harhaanjohtavina ja virheellisinä. Luther sanoo asian 1. Mooseksen kirjan kommentaarissaan seuraavasti: “Tämä tarkoittaa sitä, että maailma on luotu siten kuin sanat kuuluvat. Mutta jos emme käsitä syytä tähän, jääkäämme oppilaiksi ja jättäkäämme opettajan virka Pyhälle Hengelle.”

 

Young Earth -kreationismiin liittyy oleellisesti Genesiksen luvuissa 7 ja 8 ilmoitetun Nooan aikaisen ja koko maailman laajuisen vedenpaisumuksen hyväksyminen reaalimaailman tosiasiana. Ajatusmallin kannattajat tulkitsevat vedenpaisumuksen selittävän selkeästi geologisten kerrosrakenteiden ja sedimenttikiviin kerrostuneiden fossiiliesiintymien synnyn.

 

Varsin käänteentekeväksi nuoren maan kannattajille tuli John C. Whitcombin ja Henry M. Morrisin yhdessä v. 1961 julkaisema raamatullis-tieteellinen The Genesis Flood -niminen teos. Kirjassa osoitetaan maapallon nykyinen olemus pääasiassa Nooan aikaisen vedenpaisumuksen aikaansaamaksi. Kirjaan sisältyvä selkeä geotieteellinen näkökulma vaikutti sen, että Young Earth -kreationismia alettiin luonnehtia tieteelliseksi kreationismiksi.

 

Nuoren maan ajatusta on pyritty tämän jälkeen perustelemaan käynnissä olevien luonnonprosessien ja niiden vaikutusten sekä yhden maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen avulla. Lähtökohtaisesti ajatellaan, että Jumala loi erillisessä luomistapahtumassa kaikki olevaisen valmiiksi ja toimiviksi. Toisin sanoen eläimet olivat täysikasvuisia ja jälkeläisiä tuottavia, kasvit ja ensimmäinen ihmispari samaten.

 

 Jo aikaisemmin mainitun uniformitarianismin kolmea perusolettamusta ovat ne, että (1) systeemi on suljettu eli siihen ei ole ollut missään vaiheessa vaikuttamassa mitkään ulkopuoliset prosessit, (2) prosessin toiminta on ollut alusta lähtien tasaista ja (3) lähtötilanne on ollut esim. alkuaineiden määrien suhteen nolla. Näiden olettamusten ongelmana, nuoren maan kannattajien mielestä on se, että mitään näistä kolmesta olettamuksesta ei ole voitu näyttää tieteellisesti toteen. Tämän johdosta uniformitarianistinen näkemys ei siksi perustu tieteellisesti osoitettuihin tosiasioihin.

 

Nuoren maan kannattajat kieltävät jyrkästi myös kaikenlaisen evoluutiokehityksen mahdollisuuden eliömaailmassa. Lähtökohtainen ajatus Raamatun mukaan on, että kasvit, eläimet, ihminen ja yleensä kaikki ympärillämme ovat luodut lopulliseen muotoonsa kuuden peräkkäisen, nykyistä vastaavan, 24-tuntisen luomispäivän aikana.

 

Makroevoluutiota, sanan todellisessa merkityksessä, eli lajin muuttumista toiseksi lajiksi ei hyväksytä koska tätä prosessia todentavia fossiilisia välimuotoja eli ”puuttuvia renkaita” ei ole mistään löydetty. Hyvä kysymys on esimerkiksi se, että miksi apinoita kuitenkin edelleen on jos ihmiset ovat kehittyneet apinoista.  Mikroevoluutio eli lajin sisällä tapahtuva muuntelu myönnetään tieteellisesti todennettavaksi tosiasiaksi. Esimerkiksi kaikki koirarodut on jalostettu sudenkaltaisesta kantamuodosta muutaman tuhannen vuoden aikana.

 

Old Earth -kreationismi

Tätä kreationistista selitysmallia nimitetään usein ”progressiiviseksi kreationismiksi”. Perusteluna esitetään, että Jumala on voimallinen luomaan asioita, ihmeen omaisesti, joko hetkellisesti tai luonnon prosessien avulla pitkän ajan kuluessa. Ajatusmalliin kuuluu, että mainitut luomistoiminnot eivät ole vaihtoehtoisia. Ennemminkin nähdään raamatullisten ja tieteellisten todisteiden valossa, että Jumala olisi käyttänyt maailmankaikkeutta luodessaan yhdessä molempia luomistapoja.

 

Lopputulos, minkä nyt näemme ja mitä tutkimme, on muotoutunut tällaisen pitkään kestäneen progressiivisen luomistoiminnan tuloksena.

 

Nimensä mukaisesti Old Earth -mallin kannattajat pitävät maapalloa geologisesti vanhana. Tämä tarkoittaa, että nykyiset geologiset radioaktiiviset ajoitusmenetelmät sekä Big Bang  -kosmologia hyväksytään. Tämän varsin laajalti hyväksytyn alkuräjähdysteorian perusteella maailmankaikkeus tulkitaan nykykäsitysten mukaan noin 15 miljardin vuoden ikäiseksi.

 

Alkuräjähdysteorian lähtökohtainen ongelma on kuitenkin se, että sitä ei ole voitu tieteellisesti todentaa. Ongelmaisia ja vaikeasti vastattavia kysymyksiä ovat nekin, että mikä on räjähtänyt jos alussa mitään ei ole ollut olemassa ja mistä on tullut räjähdykseen tarvittava energia? Alkuräjähdystä edeltänyt tilannetta on myös mahdotonta selittää tieteellisesti pitävästi. 

Maan iän tieteellinen määrittäminen perustuu radioaktiivisten aineiden ja niiden hajoamistuotteina syntyneiden tytäraineiden hyväksikäyttöön. Yleinen menetelmä on mitata uraanin tiettyjen isotooppien hajoamista lyijyn isotoopeiksi. Tällöin määritetään kivessä olevan uraanin ja lyijyn isotooppien paljoussuhteet. Kun tiedetään puoliintumisajat, saadaan kiven ikä määritettyä, ainakin teoriassa. Ongelmanahan ovat jo edellä mainitut uniformitarianistisen mallin perusolettamukset. Niitä ei voida nimittäin pitää tieteellisesti varmoina.

Kallion stratigrafiatutkimuksilla voidaan edelleen selvittää pintasyntyisten kivilajien kerrosjärjestystä, niiden fysikaalisia piirteitä ja suhteellista muodostumisaikaa. Kallioperätutkimuksiin ja radioaktiiviseen hajoamiseen perustuvien ikämääritysten perusteella maapallon iäksi ilmoitetaan nykyisin noin 4600 miljoonaa vuotta.

 

Geotieteissä on yleisesti käytössä yhtenäinen geologinen aikataulu. Siinä maapallon aikahistoria on jaettu ensin eoneihin, ne edelleen maailmankausiin, jotka lopuksi jaetaan geologisiin kausiin. Ihmisen kannalta tässä yhteydessä kiinnostavin on nuorin eli kvartäärikausi, joka määritellään alkaneeksi 5,3 milj. vuotta sitten.

 

Homo erectuksen esitetään ilmestyneen evoluutioketjuun plioseenikaudella noin miljoona vuotta sitten. Suunnilleen nykyihmistä muistuttavaksi tulkittu Cro magnonin -ihminen on ajoitettu Ranskassa tehtyjen fossiililöydösten perusteella noin 30 000 vuoden takaiseen aikaan.

 

Kaikki aiheeseen paneutuneet tukijat eivät suinkaan ole samaa mieltä siitä ”kulkueesta”, minkä mukaan apinamaiset olennot kehittyivät nykyihmisiksi. Lubenow esimerkiksi on, ainakin omasta mielestään, osoittanut pelkäksi myytiksi koko teorian. Hän jopa toteaa, että vaikka evolutionistit pitävät kokonaisteoriaa oikeana, ”ihmiskulkuetta” on alettu pitää pelkkänä satuna. Asiasta halutaan, Lubenowin mukaan, kuitenkin tiukasti vaieta koska sillä varmistetaan, että asiasta ei synny keskustelua ja suuri yleisö pysyy asiasta tietämättömänä.

 

Day-Age-kreationismi

Progressiivisen kreationismin kannattajat sekä teistisen evoluution kannattajat pitävät tieteen näyttöä maapallon pitkästä iästä niin vakuuttavana, että 1. Mooseksen kirjan ilmoitus on pyrittävä saamaan, keinolla millä hyvänsä, sen kanssa yhteensopivaksi. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi niin, että edellä kuvatut geologiset kaudet mukautetaan luomisviikon päiviin. Mukauttamisen perustelut ovat varsin loogiset ja soveltuvat hyvin yhteen Raamatun sanoman kanssa. Alussa oli epäorgaaninen maailmankaikkeus ja sen jälkeen luotiin yksinkertaisimmat organismit. Luomisen lopputuloksena oli sitten nykyihminen.

 

Nopeasti ajatellen teoria vaikuttaa soveltuvan varsin hyvin yhteen tieteellisen geologian sekä sen osoittaman vanhan maapallon kanssa. Luomispäivien venyttäminen sadoiksi miljooniksi vuosiksi näyttäisi auttavan harmonisoimaan Raamatun ilmoittamat luomistapahtumat yhteensopiviksi radiologiseen iänmäärityksiin perustuvien suurien ikien kanssa.

 

Älyllisiä ongelmia Raamatun ilmoituksen ja geologisten teorioiden välillä alkaa kuitenkin syntyä kun lähemmin tarkastellaan Raamatun luomisjärjestystä ja sedimenttikiviin kerrostuneita fossiilisarjoja. Ne eivät nimittäin vastaa täsmällisesti toisiaan. 

Toisaalta jännitteeseen on jo 1800-luvulla löydetty ratkaisu ja raamatullinen tulkintavaihtoehto. Ratkaisuna ovat Raamatun jakeet 2. Piet. 3:8 ja Psalmi 90:4. Niissä tuhat vuotta rinnastetaan yhdeksi päiväksi. Kysymys olisi tällöin tulkinnallista ”jumalallisista päivistä” tai ”ikuisuuden elementeistä” eikä tavallisesti ymmärrettävistä 24-tuntisista päivistä.

 Yksi uusimmista esitetyistä Day-Age-teorioista esittää luomispäivät jumalallisten käskyjen päiviksi. Tämän teorian mukaan Raamatun mukaisina luomispäivinä Jumala ainoastaan antoi luomista koskevat käskyt. Itse luomistapahtuma ei välttämättä tapahtunut samanaikaisesti. Tälle teorialle esitetään useitakin raamatullisia perusteluja esimerkiksi Jer 1:5, Ps. 33:6,9 ja 2 Piet. 3:5.

 

Young-Earth-kreationistit esittävät kolme näkemystä, joiden mukaan Day-Age -teoriaa ei voida sovittaa yhteen Raamatun alkulukujen kanssa. Ensimmäinen perustelu pohjautuu sedimenttikivistä löydettyjen eri fossiilikerrostumien esiintymisjärjestykseen. Raamatun ensimmäisessä luvussa kuvattu luomisjärjestys ei nimittäin vastaa fossiilien todellista esiintymisjärjestystä.

 

Toisessa perustelussa lähdetään geologisten kausien määrittelystä, jotka perustuvat myös tiettyjen fossiilikerrostumien järjestykseen. Fossiiliesiintymät, jotka ovat eri geologisille kausille sijoitettujen organismien kivettyneitä jäännöksiä, puhuvat vääjäämättömästi kuolemasta. Ihmisfossiileita vanhempien fossiileiden löytyminen on Raamatun ilmoituksen kanssa ristiriidassa koska kuolema tuli vasta ihmisen synnin seurauksena (Rm. 5:12). Day-Age-teoria on epäraamatullinen nimittäin siksi, että se hyväksyy kuoleman olemassaolon jo ennen ihmisen lankeemusta.

 

Kolmas perustelu pohjautuu Raamatun käännökseen. Genesiksessä luomispäivää tarkoittavissa konteksteissa käytetään hepreakielen sanaa (yom). Sanaa voidaan käyttää merkitsemään myös epämääräistä ajanhetkeä. Nyt käsiteltävä spesifinen konteksti sulkee kuitenkin pois tämän jälkimmäisen käännöstavan. Sanalla on luomisyhteydessä merkitys, mikä tarkoittaa sananmukaista 24-tuntista päivää, aamuineen ja iltoineen.

 

Gap-kreationismi

Gap-teorian kannattajat pyrkivät tämän teoriansa avulla saamaan maapallon ikä vastaamaan geologista iänmäärityksistä saatuja vanhoja ikiä. Alkuperäinen teoria perustuu ajatukseen, että 1. Mooseksen kirjan 1:1:n ja 1:2:n välissä olisi miljardien vuosien aukko. Toisin sanoen 1:1:n mukainen ”alku” sijoittuisi omaksi tapahtumakseen vuosimiljardien taakse. Näin Raamatusta luettava maan historia saadaan näyttämään geologisesti hyväksyttävältä.

 

Teoriaan on sittemmin kehitelty erilaisia vivahteita. Yksi selitysmalli on se, että geologisia kausia kuvaavat aukot sijoittuisivat mahdollisesti 1. Ms. 1:ssä ilmoitettujen luomispäivien väliin. Varsinaiset luomispäivät taas voisivat tarkoittaa niitä päiviä, jolloin tapahtumat ilmoitettiin Moosekselle.

 

Toisaalta päivät voidaan tulkita käsitteiksi, joilla ei ole välttämättä mitään kronologista merkitystä. Joissakin yhteyksissä on esitetty tulkintamahdollisuutena sitäkin, että aika-aukko tulisi sijoittaa seitsemännen päivän ja lankeemustapahtuman väliin. Gap-kreationistiseen ajatteluun mahtuu siis koko inhimillisen mielikuvituksen kirjo.

 

Young-Earth-kreationistit tulkitsevat Gap-teoriaa ”tuhon ja jällenrakentamisen teoriaksi” tai ”Adamia edeltäväksi mullistusteoriaksi”. Teorian nähdään tarkoittavan sitä, että lähes koko maapallon geologinen historia sijoittuisi Raamatun kahden ensimmäisen jakeen väliin.

 

Kreationistisen ajattelun kannalta Gap-teoriaa pidetään ongelmallisena siksi, että siinä taustalla oleva geologinen ajoitusfilosofia perustuu samoihin fossiileihin, jotka ovat orgaanisen evoluution pääevidensseinä. Tästä loogisesti seuraa, että ennemmin tai myöhemmin hyväksytään asiayhteyteen liittyvä luonnonvalintaan perustuva makroevoluutioteoria.

 Joka suuntaan joustavan Gap-teorian hyväksymistä pidetään tieteellisesti mahdottomana koska sedimenttikivien fossiilikerrostumien synty edellyttää Nooan vedenpaisumuksen kaltaista valtavaa mullistusta. Fossiileitahan ei tällä hetkellä missään synny.

Teoria on teologisestikin kestämätön. Hyväksymällä fossiilikerrostumien aikaperspektiivi joudutaan tilanteeseen, missä kuolema olisi tullut ennen Adamin ja Eevan syntiinlankeemusta. Tämä luonnollisestikaan ei sovi yhteen Raamatun ilmoituksen kanssa, kuten edellä on jo todettu.

 

Gap-teoria on toisaalta loogisesti ongelmainen myös uniformitarianistisen perusprinsiipin kannalta. Tämä yleisesti hyväksytty geologinen ajatusmallihan lähtee siitä, että maan kehityshistoria on pysynyt samanlaisena kuin se nyt nähdään luonnossa. Jos laaja vedenpaisumuskatastrofi olisi ollut, se olisi tuhonnut maan kuoren sedimenttikivikerrokset ja niiden mukana fossiilit, joihin koko geologinen ajoitusmenetelmä perustuu. Teoria näin ollen tuhoaisi itse itsensä.

 

Keskustelua on käyty myös siitä, että pitääkö 1. Ms. 1:2:ssa esiintyvä heprean sana hayetha kääntää tässä asiayhteydessä siten, että maa ”tuli” autioksi ja tyhjäksi, vai pitäytyä perinteiseen käännökseen, minkä mukaan maa ”oli” autio ja tyhjä. Molemmat vaihtoehdot ovat teoriassa mahdollisiksi mutta asiayhteyden perusteella perinteinen ”oli”-merkitys on selvästi todennäköisempi lukutapa.

 Edellä esitetystä ilmenee, että Gap-kreationistinen koulukunta ei ole suinkaan yhdenmukainen yksityiskohtien tukinnoissa. Tämän koulukunnan edustajat ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että geotieteiden osoittamien argumenttien perusteella maapallon ikä täytyy olla paljon vanhempi kuin mitä Raamatun perusteella voidaan päätellä. He näkevät, että Raamatusta ei suoraan käy ilmi, että onko 1. Ms. 1:1:ssä ilmoitetun taivaan ja maan luomisen ja 1:3:ssa alkavaksi ilmoitetun muun luomisen välillä jokin aikaero. Tulkinnalliseksi nähdään sekin, että onko kyseessä kaksi erillistä luomistapahtumaa vai muodostaako kaikki luominen yhden yhtenäisen jatkumon ilman aikaväliä. 

Teistinen evoluutio

Teistinen evoluution kannattajat ovat evolutionisteja, jotka uskovat luonnonvalinnan kautta tapahtuneeseen evoluutioon. He eroavat kuitenkin muun muassa Stephen Jay Gouldin ja Richard Dawkinsin edustamasta sekulaarisesta evoluutioajattelusta uskomalla, että Jumala Luojana on ollut ja on koko ajan jollain lailla mukana kehitysprosessissa. Jumalan valvonnasta johtuen evoluutioprosessi ei ole ollut sattumanvaraista ja tarkoituksetonta.

 

Makroevoluutio eli lajien muuttuminen toisiksi, entistä kehittyneemmiksi lajeiksi, uskotaan tapahtuneen siten kuin tieteellinen evoluutioteoria sen selittää. Maapallo hyväksytään vanhaksi samoin perustein kuin varsinaiset Old Earth -kreationistitkin asian tulkitsevat.

 

Osa teistisen evoluution kannattajista hyväksyy ihmeenomaisena tapahtumana maailmankaikkeuden synnyn. He eivät kuitenkaan hyväksy muita ihmeeksi luokiteltuja tapahtumia, alkutapahtuman jälkeisessä kehitysketjussa. Osa tämän koulukunnan edustajista hyväksyy lisäksi luomisihmeeksi elämän ilmestymisen maapallolle. Ihmisen kehittyminen apinasta sitä vastoin nähdään jumalallisesti ohjattuna luonnollisena prosessina.

 

Jos selitysmallissa luominen joillain tavalla hyväksytään osaksi evolutionistista kehitysprosessia, ajatusmallista on käytetty nimitystä evolutionistinen kreationismi tai teistinen darwinismi. Materialistiset evolutionistit eivät kuitenkaan voi tällaista mallia hyväksyä koska eivät halua antaa Jumalalle minkäänlaista osuutta elämän syntyä selitettäessä.

 

Teistisessä evoluutiossa erotetaan liberaali ja konservatiivinen muoto. Ensiksi mainittu sai alkunsa 1800-luvun lopulla kun nopeasti kannatusta lisäävä liberalismi kyllästi myös kirkkojen oppinäkemyksiä. Varsin yleisesti Raamatun 11 ensimmäistä lukua alettiin pitää pelkästään heprealaisina myyteinä ja Raamatun ihmeitä sen kirjoittajien toiveajatteluna. Erityisesti ihmisen lankeemusta koskeva tieto tuli kokonaan hylätä. Saman aikakauden suurimmat kristilliset ajattelijat pyrkivät näin kehittämään kokonaan uuden evolutionistisen kristinuskon. Ajatuksena oli, että luotuaan kaiken tarpeellisen, Jumala siirtyi taustalle ja jätti luonnon etsimään omaa kehitysreittiään.

 

Genesiksen alkulukujen tulkitseminen myyttisiksi vaikutti aluksi onnistuneelta ajatukselta. Tarkempi Raamatun tulkinta ja asioiden vertailu paljasti kuitenkin pian vakavia ristiriitoja myyttinäkemyksen ja Uuden Testamentin ilmoituksen kanssa. Sieltä löytyi nimittäin selviä viittauksia juuri näihin myyttisiksi tulkittuihin alkulukuihin sekä Adamiin ja Eevaan historiallisina henkilöinä.

 

Yleisesti hyväksyttyjen darwinististen näkemysten hylkääminen olisi ollut tieteellistä uraa ajatellen itsemurha. Kuitenkin 1800-luvun lopulta lähtien alkoi vähitellen ilmaantua pelkistettyä darwinismia epäileviä ajattelijoita. Nämä hyväksyivät ajatuksen, että evoluution historiassa on joskus ollut sekä historiallinen Adam että todellinen syntiinlankeemus. Tämän ajattelumallin kannattajat muodostivat teistisen evoluution konservatistisen haaran.

 

Kreationistisesta näkökulmasta kaikentyyppinen evoluutioajattelu todettiin pian tieteellisesti kestämättömäksi erityisesti siksi, että se on ristiriidassa termodynamiikan ensimmäisen ja toisen peruslain kanssa. Yleisesti nimittäin on hyväksytty, että mitään uutta energiaa ei enää synny eikä mitään uutta kehitystä tapahdu, epäjärjestys päinvastoin vain lisääntyy.

 Teistisen evoluution ajatus ei sovi myöskään yhteen Raamatun luomisilmoituksen kanssa. Eläimet ja kasvit luotiin, 1. Mooseksen kirjan mukaisessa luomistapahtumassa kukin lajinsa mukaan. Tälle löytyy lisäksi UT:n vahvistus Kristuksen sanoista (Mt. 19:4-6). Evolutionistinen teoria on lisäksi ristiriidassa Jumalan käyttämien menetelmien kanssa. Raamatun Jumala on järjestyksen ja armon Jumala. Hänen toimintaansa ei sovi ajatus olemassaolon taistelusta, missä voimakkain jatkaa kehityslinjalla etenemistä, heikompien samalla menehtyessä. Pelkästään näillä teologisilla perusteilla evoluutioteoria voidaan perustella olevan ristiriidassa raamatullisen kristinuskon kanssa. 

Intelligent Design (ID) -liike

Niin sanottu ID-keskustelu alkoi viritä 1990-luvulta alkaen. Merkittävänä keskustelun avaajana pidetään Berkeleyn yliopiston oikeustieteen professoria Phillip E. Johnsonia. Julkaisemassaan kirjassa Darwin on Trial (1991) hän uskalsi arvostella darwinismia poikkeuksellisen kriittisesti. Johnsonin lisäksi muiden muassa Michael Behe kirjassaan Darwin’s Black Box (1996) ja Michael Denton kirjassaan Nature’s Destiny (1998) toivat esille esimerkkejä luonnontieteen eri aloilla todetuista hienoviritteisistä mekanismeista, mitkä osaltaan ilmentävät kaiken takana olevaa älykästä suunnittelua.

 

Matemaatikko ja teologi William A. Dembski on lähestynyt älykkään suunnittelun ajatusta teologisestikin mielenkiintoisella tavalla. Hän perustelee suunnittelun näkyvän ympärillämme ”täsmennettyinä pieninä todennäköisyyksinä” tai ”täsmennettynä monimutkaisuutena”. Dembskin mukaan Intelligent Design-teoria sisältää seuraavat kolme peruslähtökohtaa: (1) Luonnontieteellisen tutkimusohjelman, mikä tutkii älykkäiden syiden vaikutuksia; (2) älyllistä tapaa haastaa darwinismi ja sen naturalistinen perintö; ja (3) tapaa ymmärtää jumalallista toimintaa. Näin ID-teoria koskettaa samalla sekä luonnontieteitä, että teologiaa.

 

Dembski esittelee molempia tieteenaloja yhdistävän mallin, jota hän nimittää ”keskinäisen tuen malliksi”. Sen mukaan luonnontieteellä ja teologialla on yhteismitallisia alueita. Näillä yhteisillä alueilla tieteenalat voivat antaa toisilleen tiedollista tukea. Kummankaan tieteenalan sisäisten väitteiden todisteluihin toisen tieteenalan tuki ei ole kuitenkaan tarkoitettu.

 

ID-ajattelussa tulkitaan tieteen tuloksia yleisesti hyväksyttyjen tieteellisten periaatteiden mukaisesti. Tällöin ei sitouduta minkäänlaisiin uskonnollisiin oletuksiin. Lähtökohtaisesti pitäydytään seuraaviin kolmeen periaatteeseen: (1) Täsmennetty monimutkaisuus on hyvin määritelty ja kokeellisesti havaittavissa; (2) ohjaamattomat luonnolliset syyt eivät kykene selittämään täsmennettyä monimutkaisuutta; sekä (3) älykkäät syyt selittävät parhaiten täsmennetyn monimutkaisuuden.

 

Tieteellinen kreationismi perustuu vastaavasti seuraaviin kahteen perusoletukseen: (1) On olemassa yliluonnollinen tekijä, joka luo ja ohjaa maailmaan ja (2) 1. Mooseksen kirjassa kuvattu luomiskertomus on luonnontieteellisesti tarkka. Tässä yliluonnollinen ohjaava tekijä lisäksi määritellään aina transsendenttiseksi Jumalaksi, joka on luonut kaiken tyhjästä. ID-teoriassa ei sitä vastoin pyritä millään tavalla määrittelemään suunnittelun takana olevaa älyn syytä tai luonnetta.

 

ID-teoreetikot eivät siis ota raamattuargumentteja esille lainkaan. Näin ID-liikkeestä pyritään antamaan ulospäin uskonnollisesti neutraali kuva. Ei-uskonnollisena sen toimintamahdollisuudet nähdään samalla laajenevan ja vuoropuhelu luonnontieteiden ja teologian välillä paranevan.

 Intelligent Design-liike sijoittuu jossain mielessä lähelle teistis-evolutionistista uskon näkemystä. Kummassakaan Jumalaa ei suoraan nimetä Luojaksi. Toisaalta kummassakaan Luojan olemassaoloa ei kielletä. Sekä ID- että teistis-evolutionistista liikettä ei kumpaakaan lueta suoraan kreationistisiin liikkeisiin kuuluviksi. 

Yhteenveto

Edellä on tarkasteltu lyhyesti yleisimpiä kreationistisia maailmankatsomuksellisia ajatusmalleja. Tarkastelun perusteella on helppo huomata, että suuria linjoja on kaksi Young Earth- ja Old Earth -mallit. Ensin mainitussa maapallo todetaan geologisesti nuoreksi. Perusteluina ovat ”suoraan ja selittelemättömään” Raamatun lukutapaan nojautuvat raamattuargumentit sekä selkeät luonnontieteelliset todisteet. Niissä nojaudutaan pitkälti geologisten ja paleontologisten tutkimusten tuloksiin. Merkittävänä pidetään Nooan aikaisen vedenpaisumuksen osoittamista maapallon nykyisten geologisten muotojen, ja erityisesti fossiilikerrostumien, synnyttäjäksi. 

 

 Old Earth -ajattelussa joudutaan sitä vastoin etsimään erilaisia järjellisiä harmonisointitapoja, jotta luonnontieteellisesti hyväksytyt ikämääritykset ja Raamatun ilmoitus saataisiin yhteensopiviksi. Vaikka molemmat ajattelumallit alaryhmineen ovat selvästi kreationistisia, eli niissä hyväksytään Jumala kaiken Luojaksi, ne kuitenkin ikää koskevissa tukinnoissa eroavat ratkaisevasti toisistaan.

 

ID-liike on uskonnolliset neutraali. Siinä Jumalan olemassaoloa ei kielletä mutta taustalla olevaa älyä ei kuitenkaan nimetä Jumalaksi. Tästä syystä ID-ajattelua ei lueta kreationistiseen liikkeeseen kuuluvaksi.

 Puhtaassa evolutionistisessa selitysmallissa kaikki olevainen selitetään, ilman Jumalan vaikutusta, sattumalta syntyneeksi. Sattuman ja sokean tarkoituksettoman luonnonvalinnan nähdään selittävän riittävästi kaikkeuden synnyn.. Tämän takia evolutionistit yleensä pitävätkin 1. Mooseksen kirjan 11 ensimmäistä lukua pelkkinä myytteinä. 

Minun Raamattuni

Mielessäni on tapaus, joka tapahtui jo parikymmentä vuotta sitten. Seurakuntamme luottamushenkilöitä pyydettiin, jokaista vuorollaan, kirjoittamaan seurakunnan tiedotuslehteen aiheesta ”Minun Raamattuni” ja perustelemaan mielipiteensä. 

Silloin minäkin jouduin omalla kirjoitusvuorollani tarkkaan miettimään Raamattua ja sen merkitystä, nimenomaan minun itselleni kannalta. Halusin olla itselleni älyllisesti rehellinen ja huomioimaan tätä ensimmäistä sanaan ”minun”.  Tutkijalle mainittu ominaisuus on ehdottoman välttämätön..  

Meillä kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseen, muiden käsityksistä huolimatta. Kun joku kysyy minun tai sinun mielipidettäsi, ei tarkoitus ole välttämättä saada ja kuulla oikeaa vastausta. Kysymys on nimenomaan minun tai sinun mielipiteestä. On asioita, joihin ei välttämättä olekaan niin sanottua oikeaa vastausta. 

Itse olen vuosien kuluessa saanut tai joutunut lukemaan monenlaisia kirjoja. Näihin kirjoihin verrattuna Raamattu on erilainen. Raamatussa Jumala puhuu ihmisille. Tavallisista kirjoista vastaavasti voimme lukea ja saada selville ihmiseltä-ihmiselle -ajatuksia, jotka aikojen saatossa usein ovat osoittautuneet varsin puutteellisiksi. 

Raamattu vastaavasti toteaa itsestään Psalmissa 119:160, että ”totuus on sinun sanasi perusta, oikeat ja ikuiset ovat sinun sanasi päätökset”. Ihmiskunnan historiaa tarkasteltaessa, huomaa helposti kuinka kaikki on jatkuvassa muutoksessa. Tieteelliset teoriat, toinen toisensa perästä, ovat osoittautuneet riittämättömäksi ja kestämättömiksi. Inhimilliselle viisaudelle rakentuvat filosofiset ja poliittiset ajatusmallit ovat samoin osoittautuneet puutteellisiksi. Ne eivät ole välttämättä vieneet meitä oikeaan ja hyvään päämäärään. 

Sama, mikä koskee kansakuntia, koskee myös meitä ihmisyksilöitä. Oma tieto ja ponnistelu, paraskaan, ei voi viedä ihmistä päämäärään, joka olisi hyvä sekä itselle että muille. Tarvitsemme päätöksiemme perustaksi jotain muuta kuin oman viisautemme. Minulle Raamattu on tällaisen viisauden ja tiedon aarreaitta. Se antaa riittävän selvät toimintaohjeet yksilöllisille ja laajemmillekin yhteisöllisille ratkaisuille. Mikäli täysin yksityiskohtaisia ohjeita ei Raamatusta löydy, sieltä löytyy aina neuvo, miten yksilöllisiä toimintaohjeita voi kysyä kaikkitietävältä Kaikkivaltiaalta. 

Mikä Raamatussa on mielestäni tärkeintä, on sen elämänkirja-luonne. Raamattu sisältää ainutlaatuisen sanoman, mitä ei löydy mistään muualta. Tämä sanoma on testamentattu meille kirjassa, jonka kansilehdellä lukee: ”Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Uusi Testamentti”. Tämä sanoma on tarkoitettu saatettavaksi kaikkien ihmisten tietoon. 

Sanoma on lyhyt ja yksinkertainen. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti ristinkuolemallaan Golgatan ristillä kaikkien meidän syntivelkamme. Pelkästään uskomalla Jumalan pojan Jeesuksen nimeen, omistamme, Jumalan armosta, iankaikkisen elämän. Me itse emme voi tehdä pelastuksemme eteen mitään. Kaikki on nimittäin jo puolestamme tehty. 

Aloittaessasi Raamatun luvun, aloita se Uudesta Testamentista. Ennen aloittamistasi käänny hiljaa Jumalan puoleen Psalmin 119:18 sanoin: ”Avaa silmäni näkemään sinun lakisi kaikkine ihmeineen”. Näin toimien tulet ammentamaan elävän viisauden lähteestä