Pekan verkkopäiväkirja

tammikuu 31, 2007

Minun Raamattuni

Aihe: puhe — rahkila @ 12:31 ip

Mielessäni on tapaus, joka tapahtui jo parikymmentä vuotta sitten. Seurakuntamme luottamushenkilöitä pyydettiin, jokaista vuorollaan, kirjoittamaan seurakunnan tiedotuslehteen aiheesta ”Minun Raamattuni” ja perustelemaan mielipiteensä. 

Silloin minäkin jouduin omalla kirjoitusvuorollani tarkkaan miettimään Raamattua ja sen merkitystä, nimenomaan minun itselleni kannalta. Halusin olla itselleni älyllisesti rehellinen ja huomioimaan tätä ensimmäistä sanaan ”minun”.  Tutkijalle mainittu ominaisuus on ehdottoman välttämätön..  

Meillä kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseen, muiden käsityksistä huolimatta. Kun joku kysyy minun tai sinun mielipidettäsi, ei tarkoitus ole välttämättä saada ja kuulla oikeaa vastausta. Kysymys on nimenomaan minun tai sinun mielipiteestä. On asioita, joihin ei välttämättä olekaan niin sanottua oikeaa vastausta. 

Itse olen vuosien kuluessa saanut tai joutunut lukemaan monenlaisia kirjoja. Näihin kirjoihin verrattuna Raamattu on erilainen. Raamatussa Jumala puhuu ihmisille. Tavallisista kirjoista vastaavasti voimme lukea ja saada selville ihmiseltä-ihmiselle -ajatuksia, jotka aikojen saatossa usein ovat osoittautuneet varsin puutteellisiksi. 

Raamattu vastaavasti toteaa itsestään Psalmissa 119:160, että ”totuus on sinun sanasi perusta, oikeat ja ikuiset ovat sinun sanasi päätökset”. Ihmiskunnan historiaa tarkasteltaessa, huomaa helposti kuinka kaikki on jatkuvassa muutoksessa. Tieteelliset teoriat, toinen toisensa perästä, ovat osoittautuneet riittämättömäksi ja kestämättömiksi. Inhimilliselle viisaudelle rakentuvat filosofiset ja poliittiset ajatusmallit ovat samoin osoittautuneet puutteellisiksi. Ne eivät ole välttämättä vieneet meitä oikeaan ja hyvään päämäärään. 

Sama, mikä koskee kansakuntia, koskee myös meitä ihmisyksilöitä. Oma tieto ja ponnistelu, paraskaan, ei voi viedä ihmistä päämäärään, joka olisi hyvä sekä itselle että muille. Tarvitsemme päätöksiemme perustaksi jotain muuta kuin oman viisautemme. Minulle Raamattu on tällaisen viisauden ja tiedon aarreaitta. Se antaa riittävän selvät toimintaohjeet yksilöllisille ja laajemmillekin yhteisöllisille ratkaisuille. Mikäli täysin yksityiskohtaisia ohjeita ei Raamatusta löydy, sieltä löytyy aina neuvo, miten yksilöllisiä toimintaohjeita voi kysyä kaikkitietävältä Kaikkivaltiaalta. 

Mikä Raamatussa on mielestäni tärkeintä, on sen elämänkirja-luonne. Raamattu sisältää ainutlaatuisen sanoman, mitä ei löydy mistään muualta. Tämä sanoma on testamentattu meille kirjassa, jonka kansilehdellä lukee: ”Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Uusi Testamentti”. Tämä sanoma on tarkoitettu saatettavaksi kaikkien ihmisten tietoon. 

Sanoma on lyhyt ja yksinkertainen. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti ristinkuolemallaan Golgatan ristillä kaikkien meidän syntivelkamme. Pelkästään uskomalla Jumalan pojan Jeesuksen nimeen, omistamme, Jumalan armosta, iankaikkisen elämän. Me itse emme voi tehdä pelastuksemme eteen mitään. Kaikki on nimittäin jo puolestamme tehty. 

Aloittaessasi Raamatun luvun, aloita se Uudesta Testamentista. Ennen aloittamistasi käänny hiljaa Jumalan puoleen Psalmin 119:18 sanoin: ”Avaa silmäni näkemään sinun lakisi kaikkine ihmeineen”. Näin toimien tulet ammentamaan elävän viisauden lähteestä

Bloggaa WordPress.comissa.