Johdantoa
Luomiseen liittyvä keskustelu puhkeaa aika-ajoin esille lehtien palstoilla. Tällöin tunteet usein kuumenevät ja ylilyöntejä tapahtuu. Asiaa syvällisemmin perehtyneet huomaavat nopeasti, että puolin ja toisin keskustelusta paistaa läpi suoranainen tietämättömyys. Keskustelijat eivät aina puhu välttämättä edes samasta asiasta. Syy on siinä, että aihepiiriin liittyvä käsitteistö on usein molemmille osapuolille tuntematon.
Selventävä katsaus tähän herkkään ja tärkeään aiheeseen on paikallaan. Itse olen seurannut keskustelua aktiivisesti noin 30 vuotta. Tein aiheesta lisäksi pro gradun Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Tämä artikkeli on lyhennelmä mainitusta opinnäytteestä.
Kaikilla termeillä ei ole yleisesti hyväksyttyjä suomenkielisiä vastineita. Sekaannusten välttämiseksi tekstissä käytetään termien yleisesti tunnettuja englanninkielisiä termejä. Amerikassa esimerkiksi vastaavaa keskustelua käydään aivan eri mittasuhteissa ja pelisäännöt ovat sillä myös paremmin selkeytyneet kuin meillä.
Evolutionismi
Maailman ja ihmisen alkuperä on meitä jokaista askarruttava perimmäinen kysymys. Luonnontieteiden parissa vallitsevana maailmankatsomuksena on jo yli sadan vuoden ajan ollut evolutionismi. Tämä tarkoittaa teoriaa, joka sisältää ajassa tapahtuvan muuttumis- ja kehittymisopin. Käsitteen taustalla on latinan sana evolvere (kehittää auki, selvittää). Evolutionismi rakentuu Charles Darwinin vuonna 1859 julkaisemassa teoksessa Origin of Species (Lajien synty) esitettyjen periaatteiden varaan. Tässä perusfilosofia rakentuu naturalismille. Siinä luonto nähdään kaiken kattavana todellisuutena ja se pystyy itsessään selittämään kaiken olevaisen.
Evolutionistisen maailmankatsomuksen lähtökohtana on, että maapallolla nykyisin esiintyvät eläimet ja kasvit ovat vähitellen, geologisesti ajatellen hyvin pitkän ajan kuluessa, kehittyneet alkukantaisimmista elämän muodoista, luonnonvalintaprosessien kautta, nykyisiksi muodoikseen. Evoluutioajattelun eräänlaisena tukipilarina pidettiin pitkään edellä mainittua Darwinin julkaisemaa hypoteettinen teoria. Alkuperäisessä muodossaan siitä on kuitenkin jo luovuttu.
Jo noin 30 vuotta ennen Darwinia englantilainen, geologien isäksi kutsuttu, Charles Lyell (1797-1875) oli esittänyt maapallon geologista kehitystä koskevan teorian. Lähtökohtana hänellä oli se, että maapallon pinnanmuotojen kehityshistoria voidaan selittää nykyisten geologisten kulutus-, kuljetus- ja kasaantumisprosessien avulla. Lyellin pääteesi oli se, että ”nykyisyys on avain menneisyyteen”. Hänen alkuperäisestä ideastaan muotoutui uniformitarianismina tunnettu geologinen hypoteesi, missä ympärillä havaittavat geologiset prosessit ovat jatkuneet täsmälleen samanlaisina maailman alusta alkaen.
On helppo nähdä, että evolutionismi ja uniformitarianismi ovat toisiaan tukevia ajatusmalleja. Molemmat edellyttävät pitkää kehityskautta, mikä on välttämätön edellytys molemmille malleille. Molemmat ovat myös sopusoinnussa naturalistisen lähtökohdan kanssa, että luonto olisi kaikenkattava todellisuus. Selitysmalleihin liittyvää pitkää kehitysaikaa tukee lisäksi geotieteissä yleisesti hyväksyttyjen ajoitusmenetelmien osoittamat iät. Ne ovat aivan omaa kertaluokkaansa, verrattuina Raamatun ilmoituksesta tulkituille maapallon ikäarviolle. Näin eläin- ja kasvikuntaan sekä kivikuntaan liittyvät kehitystapahtumat voidaan selittää pelkästään luonnollisina, luontoon liittyvinä tapahtumina ilman, että Luojaa tarvitaan mukaan lainkaan. Tässä suhteessa Raamattuun perustuva kreationistinen selitysmalli ja puhtaaseen naturalismiin perustuva evolutionistinen malli ovat toisensa poissulkevia.
Kreationismi
Kreationistinen (lat. creare: luoda, aikaansaada, tuottaa.) maailmankatsomus edellyttää Luojan mukanaoloa kaikkeuden syntyä selitettäessä. Luomisella tarkoitetaan samaa, mikä fundamentalistisella (lat. fundamentum: pohja, perustus) kristinuskolla on asiasta perinteisesti ollut. Siinä luomisella tarkoitetaan aikaisemmin olemassa olemattoman saattamista olevaiseksi, ex nihilo, tyhjästä.
Luomistapahtumalla tarkoitetaan sitä, mikä on kerrottu Genesiksen luvuissa 1 ja 2. Jumala loi kaiken Sanallansa, vapaasti omana henkilökohtaisena tekonaan, ilman mitään loogista pakkoa. 1. Ms. 1:3:ssa tulee ensimmäisen kerran ilmi, että Jumala luomistoiminta perustui hänen puhuttuun käskysanaansa.
Kreationistisen näkemyksen mukaan maailmankaikkeuden Luoja on kolmiyhteinen Jumala eli Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jumala on ikuinen ja transsendenttinen ja kaiken olevaisen ja tarkoituksen lähde. Kaikki Jumalan kolme persoonaa olivat myös mukana luomistapahtumassa. Fyysiseen maailmakaikkeuteen kuuluvat avaruus, aika, aine ja energia eivät ole ikuisesti olleet olemassa. Luominen sisältää ajatuksen alusta ja samalla myös kaiken lopusta. Persoonallinen transsendenttinen Luoja on yliluonnollisesti saattanut ne olevaisiksi, Raamatun mukaisesti, luovalla sanallaan.
Sillä asialla, että ihminen ja maailmankaikkeus ovat luodut, on syvällinen vaikutus elämämme tarkoitukseen ja arvoihin ja lisäksi siihen kuinka näemme ympärillämme olevan todellisuuden. Luomiseen perustuva maailmankatsomus eroaa tässä suhteessa kaikista muista maailmankatsomuksista. Se esittää etiikalle, logiikalle ja kauneudelle todelliset ja objektiiviset standardit. Se tuo esille myös tosiasian, että ihmisinä alituisesti rikomme näitä standardeja vastaan. Luomisnäkemys tuo meille, edellä sanotusta johtuen, jatkuvan kaipuun tämän elämän ulkopuolella olevaan parempaan elämään.
Johdatus erilaisiin kreationistisiin suuntauksiin
Yksityiskohdissaan kreationistinen ajattelu ei perustu mihinkään yksikäsitteiseen malliin. Se jakaantuu useisiin, varsin paljonkin toistaan poikkeaviin suuntauksia. Laajemman selityksen mukaan termillä tarkoitetaan ylipäänsä kaikkia kristillisiä yrityksiä sovittaa Raamattu ja kosmos yhteen kaiken olevaisen alkuperää selitettäessä.
Suppeammassa mielessä kreationismilla tarkoitetaan pelkistettyä näkemystä, että Jumala loi maailman ainoastaan muutama tuhat vuotta sitten. Määritelmistä ilmenee, että laajempi tulkintamalli sisältää suppeamman.
Augustinus (354-430) käsitti aikoinaan luomisen tapahtuneen silmänräpäyksessä. Luomisviikko tarkoitti hänen mukaansa sitä aikaa, jolloin Jumala selitti luomistapahtuman ihmisille. Kaikkivaltias Jumala ei välttämättä tarvinnut mitään erityistä ajanjaksoa luomisen toteuttamiseksi.
Martti Luther (1483-1546) ja John Calvin (1509-1563) edustivat molemmat sananmukaista luomisviikko-käsitystä. Koko kosmos luotiin valmiiksi yhden viikon aikana. Luominen itsessään tapahtui ajallisesti vain muutamia vuosituhansia sitten. Luther toteaa, että Jumalalta on meille annettu yksinkertainen tieto, että hän on luonut kaiken tyhjästä. Tämä tieto tulee Lutherin mukaan Genesiksen tekstistä selvästi. Luomisen ajankohtaa tulkitessaan Luther viittaa Moosekselta saatavaan tietoon, mitä filosofian avulla ei voida ymmärtää: ”Moosekselta saamme tietää, että maailmaa ei ollut olemassa kuuttatuhatta vuotta aikaisemmin. Filosofia ei mitenkään saa uskomaan tätä koska Aristoteleen mukaan ei voida antaa tietoa ensimmäisestä ihmisestä eikä viimeisestä”. Näin Luther Heikki Koskenniemen suomentamassa 1. Ms 1-7 selityksessä.
Geologisen tutkimuksen kehittyessä, raamatullisia ikämäärityksiä ryhdyttiin tarkastelemaan tämän kehittyvän luonnontieteen uuden haaran valossa. 1700-luvun lopulta 1840-luvulle tultaessa geologit uskoivat yleisesti, nimenomaan geologisten havaintojen perusteella, että maapallon on oltava selvästi vanhempi kuin esitetyt muutama tuhat vuotta. Erityisen merkittävä geologi uuden ajatusmallin esittelijänä oli jo edellä mainittu Charles Lyell.
Tieteellisen geologian kehityksen myötä alkoi tulla esiin vaatimuksia, että 1. Mooseksen kirjan ikätulkintoja tulisi yhdenmukaistaa luonnontieteen osoittamien ikäarvioiden mukaisesti. Maapallo ei voinut olla vain tuhansien vuosien ikäinen koska tieteellinen geologia on ”pystynyt osoittamaan” sen iäksi vähintäänkin satoja miljoonia vuosia.
Yksi harmonisointitapa oli pyrkiä selittämään Raamatun mainitsemat luomispäivät vuosimiljoonien mittaisilla geologisilla aikakausilla.
Toinen tätä vastaava malli oli se, jossa luomispäivien väleihin voitiin ajatella jäävän vuosimiljoonien pituiset aikajaksot. Tällaisten tulkintojen avulla maapallo saadaan helposti tulkittua vanhaksi ja samalla yhteensopivammaksi pitkien geologisten ikien kanssa.
Lukuisat tunnetut geologit ja 1800-luvun teologitkin kannattivat näitä harmonisointimalleja.
Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet mukautumista uusiin luonnontieteellisiin spekulaatioihin ja Raamatun selvän ilmoituksen hylkäämistä. Tässä joukosta yksi tunnetuimpia oli luterilainen teologi Francis Pieper (1852-1931).
Liberalisoituva raamatuntulkinta levitti kristillisessä kentässä kuilua liberaalisesti ja fundamentaalisesti ajattelevien välillä. Edelliset halusivat muotoilla kristinuskon uudestaan siten, että Genesiksen luomisilmoitus voitaisiin ymmärtää, ilman ihmeitä, pitkällä aikavälillä tapahtuneena luonnollisena kehityksenä. Jälkimmäiset halusivat uskoa, että Jumala on tehnyt kaikki Raamatussa esitetyt luomisihmeet, 1. Mooseksen kirjassa ilmoitetun kuusipäiväisen luomisviikon aikana.
Evoluutioteorian kannatuksen voimistuessa vastakkainasettelu polarisoitui selvästi 1900-luvulle tultaessa. Eräänlaiseksi vedenjakajaksi tuli Amerikassa paljon kohua herättänyt Scopes-oikeudenkäynti vuonna 1925. Tapaus koski kiellettyjen evolutionististen oppien opettamista julkisessa koulussa. Vaikka oikeus antoi jutussa niin sanotun nahkapäätöksen, oikeusprosessin tulos oli todellisuudessa se, että julkiseen koulutus- ja opetustoimeen hyväksyttiin ”darvinistinen monopoli”.
Young Earth -kreationismi
Otsikossa mainitulla kreationistisella näkemyksellä tarkoitetaan luomiseen liittyvää ajatusmallia, missä maapalloa pidetään geologisesti nuorena. Tähän teoriaan perustuvat maapallon ikäarviot vaihtelevat noin 6000 vuodesta noin 20 000 vuoteen. Käsitystä perustellaan sekä Raamatun ilmoituksesta saatavilla tiedolla että luonnontieteellisillä tosiasioilla.
Tämän ajatusmallin mukaan maailmankaikkeus kaikkine elementteineen luotiin kuuden, välittömästi toistaan seuraavan, 24-tuntisen päivän aikana. Toteamus perustuu 1, Mooseksen kirjan suoraan ja yksinkertaiseen lukutapaan. Tämä ilmoitus ymmärretään faktuaalisesti, historiallisesti ja havainnollisesti oikeana. Kaikkia niitä teorioita, jotka liittävät tähän evolutionistisia aineksia pidetään harhaanjohtavina ja virheellisinä. Luther sanoo asian 1. Mooseksen kirjan kommentaarissaan seuraavasti: “Tämä tarkoittaa sitä, että maailma on luotu siten kuin sanat kuuluvat. Mutta jos emme käsitä syytä tähän, jääkäämme oppilaiksi ja jättäkäämme opettajan virka Pyhälle Hengelle.”
Young Earth -kreationismiin liittyy oleellisesti Genesiksen luvuissa 7 ja 8 ilmoitetun Nooan aikaisen ja koko maailman laajuisen vedenpaisumuksen hyväksyminen reaalimaailman tosiasiana. Ajatusmallin kannattajat tulkitsevat vedenpaisumuksen selittävän selkeästi geologisten kerrosrakenteiden ja sedimenttikiviin kerrostuneiden fossiiliesiintymien synnyn.
Varsin käänteentekeväksi nuoren maan kannattajille tuli John C. Whitcombin ja Henry M. Morrisin yhdessä v. 1961 julkaisema raamatullis-tieteellinen The Genesis Flood -niminen teos. Kirjassa osoitetaan maapallon nykyinen olemus pääasiassa Nooan aikaisen vedenpaisumuksen aikaansaamaksi. Kirjaan sisältyvä selkeä geotieteellinen näkökulma vaikutti sen, että Young Earth -kreationismia alettiin luonnehtia tieteelliseksi kreationismiksi.
Nuoren maan ajatusta on pyritty tämän jälkeen perustelemaan käynnissä olevien luonnonprosessien ja niiden vaikutusten sekä yhden maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen avulla. Lähtökohtaisesti ajatellaan, että Jumala loi erillisessä luomistapahtumassa kaikki olevaisen valmiiksi ja toimiviksi. Toisin sanoen eläimet olivat täysikasvuisia ja jälkeläisiä tuottavia, kasvit ja ensimmäinen ihmispari samaten.
Jo aikaisemmin mainitun uniformitarianismin kolmea perusolettamusta ovat ne, että (1) systeemi on suljettu eli siihen ei ole ollut missään vaiheessa vaikuttamassa mitkään ulkopuoliset prosessit, (2) prosessin toiminta on ollut alusta lähtien tasaista ja (3) lähtötilanne on ollut esim. alkuaineiden määrien suhteen nolla. Näiden olettamusten ongelmana, nuoren maan kannattajien mielestä on se, että mitään näistä kolmesta olettamuksesta ei ole voitu näyttää tieteellisesti toteen. Tämän johdosta uniformitarianistinen näkemys ei siksi perustu tieteellisesti osoitettuihin tosiasioihin.
Nuoren maan kannattajat kieltävät jyrkästi myös kaikenlaisen evoluutiokehityksen mahdollisuuden eliömaailmassa. Lähtökohtainen ajatus Raamatun mukaan on, että kasvit, eläimet, ihminen ja yleensä kaikki ympärillämme ovat luodut lopulliseen muotoonsa kuuden peräkkäisen, nykyistä vastaavan, 24-tuntisen luomispäivän aikana.
Makroevoluutiota, sanan todellisessa merkityksessä, eli lajin muuttumista toiseksi lajiksi ei hyväksytä koska tätä prosessia todentavia fossiilisia välimuotoja eli ”puuttuvia renkaita” ei ole mistään löydetty. Hyvä kysymys on esimerkiksi se, että miksi apinoita kuitenkin edelleen on jos ihmiset ovat kehittyneet apinoista. Mikroevoluutio eli lajin sisällä tapahtuva muuntelu myönnetään tieteellisesti todennettavaksi tosiasiaksi. Esimerkiksi kaikki koirarodut on jalostettu sudenkaltaisesta kantamuodosta muutaman tuhannen vuoden aikana.
Old Earth -kreationismi
Tätä kreationistista selitysmallia nimitetään usein ”progressiiviseksi kreationismiksi”. Perusteluna esitetään, että Jumala on voimallinen luomaan asioita, ihmeen omaisesti, joko hetkellisesti tai luonnon prosessien avulla pitkän ajan kuluessa. Ajatusmalliin kuuluu, että mainitut luomistoiminnot eivät ole vaihtoehtoisia. Ennemminkin nähdään raamatullisten ja tieteellisten todisteiden valossa, että Jumala olisi käyttänyt maailmankaikkeutta luodessaan yhdessä molempia luomistapoja.
Lopputulos, minkä nyt näemme ja mitä tutkimme, on muotoutunut tällaisen pitkään kestäneen progressiivisen luomistoiminnan tuloksena.
Nimensä mukaisesti Old Earth -mallin kannattajat pitävät maapalloa geologisesti vanhana. Tämä tarkoittaa, että nykyiset geologiset radioaktiiviset ajoitusmenetelmät sekä Big Bang -kosmologia hyväksytään. Tämän varsin laajalti hyväksytyn alkuräjähdysteorian perusteella maailmankaikkeus tulkitaan nykykäsitysten mukaan noin 15 miljardin vuoden ikäiseksi.
Alkuräjähdysteorian lähtökohtainen ongelma on kuitenkin se, että sitä ei ole voitu tieteellisesti todentaa. Ongelmaisia ja vaikeasti vastattavia kysymyksiä ovat nekin, että mikä on räjähtänyt jos alussa mitään ei ole ollut olemassa ja mistä on tullut räjähdykseen tarvittava energia? Alkuräjähdystä edeltänyt tilannetta on myös mahdotonta selittää tieteellisesti pitävästi.
Maan iän tieteellinen määrittäminen perustuu radioaktiivisten aineiden ja niiden hajoamistuotteina syntyneiden tytäraineiden hyväksikäyttöön. Yleinen menetelmä on mitata uraanin tiettyjen isotooppien hajoamista lyijyn isotoopeiksi. Tällöin määritetään kivessä olevan uraanin ja lyijyn isotooppien paljoussuhteet. Kun tiedetään puoliintumisajat, saadaan kiven ikä määritettyä, ainakin teoriassa. Ongelmanahan ovat jo edellä mainitut uniformitarianistisen mallin perusolettamukset. Niitä ei voida nimittäin pitää tieteellisesti varmoina.
Kallion stratigrafiatutkimuksilla voidaan edelleen selvittää pintasyntyisten kivilajien kerrosjärjestystä, niiden fysikaalisia piirteitä ja suhteellista muodostumisaikaa. Kallioperätutkimuksiin ja radioaktiiviseen hajoamiseen perustuvien ikämääritysten perusteella maapallon iäksi ilmoitetaan nykyisin noin 4600 miljoonaa vuotta.
Geotieteissä on yleisesti käytössä yhtenäinen geologinen aikataulu. Siinä maapallon aikahistoria on jaettu ensin eoneihin, ne edelleen maailmankausiin, jotka lopuksi jaetaan geologisiin kausiin. Ihmisen kannalta tässä yhteydessä kiinnostavin on nuorin eli kvartäärikausi, joka määritellään alkaneeksi 5,3 milj. vuotta sitten.
Homo erectuksen esitetään ilmestyneen evoluutioketjuun plioseenikaudella noin miljoona vuotta sitten. Suunnilleen nykyihmistä muistuttavaksi tulkittu Cro magnonin -ihminen on ajoitettu Ranskassa tehtyjen fossiililöydösten perusteella noin 30 000 vuoden takaiseen aikaan.
Kaikki aiheeseen paneutuneet tukijat eivät suinkaan ole samaa mieltä siitä ”kulkueesta”, minkä mukaan apinamaiset olennot kehittyivät nykyihmisiksi. Lubenow esimerkiksi on, ainakin omasta mielestään, osoittanut pelkäksi myytiksi koko teorian. Hän jopa toteaa, että vaikka evolutionistit pitävät kokonaisteoriaa oikeana, ”ihmiskulkuetta” on alettu pitää pelkkänä satuna. Asiasta halutaan, Lubenowin mukaan, kuitenkin tiukasti vaieta koska sillä varmistetaan, että asiasta ei synny keskustelua ja suuri yleisö pysyy asiasta tietämättömänä.
Day-Age-kreationismi
Progressiivisen kreationismin kannattajat sekä teistisen evoluution kannattajat pitävät tieteen näyttöä maapallon pitkästä iästä niin vakuuttavana, että 1. Mooseksen kirjan ilmoitus on pyrittävä saamaan, keinolla millä hyvänsä, sen kanssa yhteensopivaksi. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi niin, että edellä kuvatut geologiset kaudet mukautetaan luomisviikon päiviin. Mukauttamisen perustelut ovat varsin loogiset ja soveltuvat hyvin yhteen Raamatun sanoman kanssa. Alussa oli epäorgaaninen maailmankaikkeus ja sen jälkeen luotiin yksinkertaisimmat organismit. Luomisen lopputuloksena oli sitten nykyihminen.
Nopeasti ajatellen teoria vaikuttaa soveltuvan varsin hyvin yhteen tieteellisen geologian sekä sen osoittaman vanhan maapallon kanssa. Luomispäivien venyttäminen sadoiksi miljooniksi vuosiksi näyttäisi auttavan harmonisoimaan Raamatun ilmoittamat luomistapahtumat yhteensopiviksi radiologiseen iänmäärityksiin perustuvien suurien ikien kanssa.
Älyllisiä ongelmia Raamatun ilmoituksen ja geologisten teorioiden välillä alkaa kuitenkin syntyä kun lähemmin tarkastellaan Raamatun luomisjärjestystä ja sedimenttikiviin kerrostuneita fossiilisarjoja. Ne eivät nimittäin vastaa täsmällisesti toisiaan.
Toisaalta jännitteeseen on jo 1800-luvulla löydetty ratkaisu ja raamatullinen tulkintavaihtoehto. Ratkaisuna ovat Raamatun jakeet 2. Piet. 3:8 ja Psalmi 90:4. Niissä tuhat vuotta rinnastetaan yhdeksi päiväksi. Kysymys olisi tällöin tulkinnallista ”jumalallisista päivistä” tai ”ikuisuuden elementeistä” eikä tavallisesti ymmärrettävistä 24-tuntisista päivistä.
Yksi uusimmista esitetyistä Day-Age-teorioista esittää luomispäivät jumalallisten käskyjen päiviksi. Tämän teorian mukaan Raamatun mukaisina luomispäivinä Jumala ainoastaan antoi luomista koskevat käskyt. Itse luomistapahtuma ei välttämättä tapahtunut samanaikaisesti. Tälle teorialle esitetään useitakin raamatullisia perusteluja esimerkiksi Jer 1:5, Ps. 33:6,9 ja 2 Piet. 3:5.
Young-Earth-kreationistit esittävät kolme näkemystä, joiden mukaan Day-Age -teoriaa ei voida sovittaa yhteen Raamatun alkulukujen kanssa. Ensimmäinen perustelu pohjautuu sedimenttikivistä löydettyjen eri fossiilikerrostumien esiintymisjärjestykseen. Raamatun ensimmäisessä luvussa kuvattu luomisjärjestys ei nimittäin vastaa fossiilien todellista esiintymisjärjestystä.
Toisessa perustelussa lähdetään geologisten kausien määrittelystä, jotka perustuvat myös tiettyjen fossiilikerrostumien järjestykseen. Fossiiliesiintymät, jotka ovat eri geologisille kausille sijoitettujen organismien kivettyneitä jäännöksiä, puhuvat vääjäämättömästi kuolemasta. Ihmisfossiileita vanhempien fossiileiden löytyminen on Raamatun ilmoituksen kanssa ristiriidassa koska kuolema tuli vasta ihmisen synnin seurauksena (Rm. 5:12). Day-Age-teoria on epäraamatullinen nimittäin siksi, että se hyväksyy kuoleman olemassaolon jo ennen ihmisen lankeemusta.
Kolmas perustelu pohjautuu Raamatun käännökseen. Genesiksessä luomispäivää tarkoittavissa konteksteissa käytetään hepreakielen sanaa (yom). Sanaa voidaan käyttää merkitsemään myös epämääräistä ajanhetkeä. Nyt käsiteltävä spesifinen konteksti sulkee kuitenkin pois tämän jälkimmäisen käännöstavan. Sanalla on luomisyhteydessä merkitys, mikä tarkoittaa sananmukaista 24-tuntista päivää, aamuineen ja iltoineen.
Gap-kreationismi
Gap-teorian kannattajat pyrkivät tämän teoriansa avulla saamaan maapallon ikä vastaamaan geologista iänmäärityksistä saatuja vanhoja ikiä. Alkuperäinen teoria perustuu ajatukseen, että 1. Mooseksen kirjan 1:1:n ja 1:2:n välissä olisi miljardien vuosien aukko. Toisin sanoen 1:1:n mukainen ”alku” sijoittuisi omaksi tapahtumakseen vuosimiljardien taakse. Näin Raamatusta luettava maan historia saadaan näyttämään geologisesti hyväksyttävältä.
Teoriaan on sittemmin kehitelty erilaisia vivahteita. Yksi selitysmalli on se, että geologisia kausia kuvaavat aukot sijoittuisivat mahdollisesti 1. Ms. 1:ssä ilmoitettujen luomispäivien väliin. Varsinaiset luomispäivät taas voisivat tarkoittaa niitä päiviä, jolloin tapahtumat ilmoitettiin Moosekselle.
Toisaalta päivät voidaan tulkita käsitteiksi, joilla ei ole välttämättä mitään kronologista merkitystä. Joissakin yhteyksissä on esitetty tulkintamahdollisuutena sitäkin, että aika-aukko tulisi sijoittaa seitsemännen päivän ja lankeemustapahtuman väliin. Gap-kreationistiseen ajatteluun mahtuu siis koko inhimillisen mielikuvituksen kirjo.
Young-Earth-kreationistit tulkitsevat Gap-teoriaa ”tuhon ja jällenrakentamisen teoriaksi” tai ”Adamia edeltäväksi mullistusteoriaksi”. Teorian nähdään tarkoittavan sitä, että lähes koko maapallon geologinen historia sijoittuisi Raamatun kahden ensimmäisen jakeen väliin.
Kreationistisen ajattelun kannalta Gap-teoriaa pidetään ongelmallisena siksi, että siinä taustalla oleva geologinen ajoitusfilosofia perustuu samoihin fossiileihin, jotka ovat orgaanisen evoluution pääevidensseinä. Tästä loogisesti seuraa, että ennemmin tai myöhemmin hyväksytään asiayhteyteen liittyvä luonnonvalintaan perustuva makroevoluutioteoria.
Joka suuntaan joustavan Gap-teorian hyväksymistä pidetään tieteellisesti mahdottomana koska sedimenttikivien fossiilikerrostumien synty edellyttää Nooan vedenpaisumuksen kaltaista valtavaa mullistusta. Fossiileitahan ei tällä hetkellä missään synny.
Teoria on teologisestikin kestämätön. Hyväksymällä fossiilikerrostumien aikaperspektiivi joudutaan tilanteeseen, missä kuolema olisi tullut ennen Adamin ja Eevan syntiinlankeemusta. Tämä luonnollisestikaan ei sovi yhteen Raamatun ilmoituksen kanssa, kuten edellä on jo todettu.
Gap-teoria on toisaalta loogisesti ongelmainen myös uniformitarianistisen perusprinsiipin kannalta. Tämä yleisesti hyväksytty geologinen ajatusmallihan lähtee siitä, että maan kehityshistoria on pysynyt samanlaisena kuin se nyt nähdään luonnossa. Jos laaja vedenpaisumuskatastrofi olisi ollut, se olisi tuhonnut maan kuoren sedimenttikivikerrokset ja niiden mukana fossiilit, joihin koko geologinen ajoitusmenetelmä perustuu. Teoria näin ollen tuhoaisi itse itsensä.
Keskustelua on käyty myös siitä, että pitääkö 1. Ms. 1:2:ssa esiintyvä heprean sana hayetha kääntää tässä asiayhteydessä siten, että maa ”tuli” autioksi ja tyhjäksi, vai pitäytyä perinteiseen käännökseen, minkä mukaan maa ”oli” autio ja tyhjä. Molemmat vaihtoehdot ovat teoriassa mahdollisiksi mutta asiayhteyden perusteella perinteinen ”oli”-merkitys on selvästi todennäköisempi lukutapa.
Edellä esitetystä ilmenee, että Gap-kreationistinen koulukunta ei ole suinkaan yhdenmukainen yksityiskohtien tukinnoissa. Tämän koulukunnan edustajat ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että geotieteiden osoittamien argumenttien perusteella maapallon ikä täytyy olla paljon vanhempi kuin mitä Raamatun perusteella voidaan päätellä. He näkevät, että Raamatusta ei suoraan käy ilmi, että onko 1. Ms. 1:1:ssä ilmoitetun taivaan ja maan luomisen ja 1:3:ssa alkavaksi ilmoitetun muun luomisen välillä jokin aikaero. Tulkinnalliseksi nähdään sekin, että onko kyseessä kaksi erillistä luomistapahtumaa vai muodostaako kaikki luominen yhden yhtenäisen jatkumon ilman aikaväliä.
Teistinen evoluutio
Teistinen evoluution kannattajat ovat evolutionisteja, jotka uskovat luonnonvalinnan kautta tapahtuneeseen evoluutioon. He eroavat kuitenkin muun muassa Stephen Jay Gouldin ja Richard Dawkinsin edustamasta sekulaarisesta evoluutioajattelusta uskomalla, että Jumala Luojana on ollut ja on koko ajan jollain lailla mukana kehitysprosessissa. Jumalan valvonnasta johtuen evoluutioprosessi ei ole ollut sattumanvaraista ja tarkoituksetonta.
Makroevoluutio eli lajien muuttuminen toisiksi, entistä kehittyneemmiksi lajeiksi, uskotaan tapahtuneen siten kuin tieteellinen evoluutioteoria sen selittää. Maapallo hyväksytään vanhaksi samoin perustein kuin varsinaiset Old Earth -kreationistitkin asian tulkitsevat.
Osa teistisen evoluution kannattajista hyväksyy ihmeenomaisena tapahtumana maailmankaikkeuden synnyn. He eivät kuitenkaan hyväksy muita ihmeeksi luokiteltuja tapahtumia, alkutapahtuman jälkeisessä kehitysketjussa. Osa tämän koulukunnan edustajista hyväksyy lisäksi luomisihmeeksi elämän ilmestymisen maapallolle. Ihmisen kehittyminen apinasta sitä vastoin nähdään jumalallisesti ohjattuna luonnollisena prosessina.
Jos selitysmallissa luominen joillain tavalla hyväksytään osaksi evolutionistista kehitysprosessia, ajatusmallista on käytetty nimitystä evolutionistinen kreationismi tai teistinen darwinismi. Materialistiset evolutionistit eivät kuitenkaan voi tällaista mallia hyväksyä koska eivät halua antaa Jumalalle minkäänlaista osuutta elämän syntyä selitettäessä.
Teistisessä evoluutiossa erotetaan liberaali ja konservatiivinen muoto. Ensiksi mainittu sai alkunsa 1800-luvun lopulla kun nopeasti kannatusta lisäävä liberalismi kyllästi myös kirkkojen oppinäkemyksiä. Varsin yleisesti Raamatun 11 ensimmäistä lukua alettiin pitää pelkästään heprealaisina myyteinä ja Raamatun ihmeitä sen kirjoittajien toiveajatteluna. Erityisesti ihmisen lankeemusta koskeva tieto tuli kokonaan hylätä. Saman aikakauden suurimmat kristilliset ajattelijat pyrkivät näin kehittämään kokonaan uuden evolutionistisen kristinuskon. Ajatuksena oli, että luotuaan kaiken tarpeellisen, Jumala siirtyi taustalle ja jätti luonnon etsimään omaa kehitysreittiään.
Genesiksen alkulukujen tulkitseminen myyttisiksi vaikutti aluksi onnistuneelta ajatukselta. Tarkempi Raamatun tulkinta ja asioiden vertailu paljasti kuitenkin pian vakavia ristiriitoja myyttinäkemyksen ja Uuden Testamentin ilmoituksen kanssa. Sieltä löytyi nimittäin selviä viittauksia juuri näihin myyttisiksi tulkittuihin alkulukuihin sekä Adamiin ja Eevaan historiallisina henkilöinä.
Yleisesti hyväksyttyjen darwinististen näkemysten hylkääminen olisi ollut tieteellistä uraa ajatellen itsemurha. Kuitenkin 1800-luvun lopulta lähtien alkoi vähitellen ilmaantua pelkistettyä darwinismia epäileviä ajattelijoita. Nämä hyväksyivät ajatuksen, että evoluution historiassa on joskus ollut sekä historiallinen Adam että todellinen syntiinlankeemus. Tämän ajattelumallin kannattajat muodostivat teistisen evoluution konservatistisen haaran.
Kreationistisesta näkökulmasta kaikentyyppinen evoluutioajattelu todettiin pian tieteellisesti kestämättömäksi erityisesti siksi, että se on ristiriidassa termodynamiikan ensimmäisen ja toisen peruslain kanssa. Yleisesti nimittäin on hyväksytty, että mitään uutta energiaa ei enää synny eikä mitään uutta kehitystä tapahdu, epäjärjestys päinvastoin vain lisääntyy.
Teistisen evoluution ajatus ei sovi myöskään yhteen Raamatun luomisilmoituksen kanssa. Eläimet ja kasvit luotiin, 1. Mooseksen kirjan mukaisessa luomistapahtumassa kukin lajinsa mukaan. Tälle löytyy lisäksi UT:n vahvistus Kristuksen sanoista (Mt. 19:4-6). Evolutionistinen teoria on lisäksi ristiriidassa Jumalan käyttämien menetelmien kanssa. Raamatun Jumala on järjestyksen ja armon Jumala. Hänen toimintaansa ei sovi ajatus olemassaolon taistelusta, missä voimakkain jatkaa kehityslinjalla etenemistä, heikompien samalla menehtyessä. Pelkästään näillä teologisilla perusteilla evoluutioteoria voidaan perustella olevan ristiriidassa raamatullisen kristinuskon kanssa.
Intelligent Design (ID) -liike
Niin sanottu ID-keskustelu alkoi viritä 1990-luvulta alkaen. Merkittävänä keskustelun avaajana pidetään Berkeleyn yliopiston oikeustieteen professoria Phillip E. Johnsonia. Julkaisemassaan kirjassa Darwin on Trial (1991) hän uskalsi arvostella darwinismia poikkeuksellisen kriittisesti. Johnsonin lisäksi muiden muassa Michael Behe kirjassaan Darwin’s Black Box (1996) ja Michael Denton kirjassaan Nature’s Destiny (1998) toivat esille esimerkkejä luonnontieteen eri aloilla todetuista hienoviritteisistä mekanismeista, mitkä osaltaan ilmentävät kaiken takana olevaa älykästä suunnittelua.
Matemaatikko ja teologi William A. Dembski on lähestynyt älykkään suunnittelun ajatusta teologisestikin mielenkiintoisella tavalla. Hän perustelee suunnittelun näkyvän ympärillämme ”täsmennettyinä pieninä todennäköisyyksinä” tai ”täsmennettynä monimutkaisuutena”. Dembskin mukaan Intelligent Design-teoria sisältää seuraavat kolme peruslähtökohtaa: (1) Luonnontieteellisen tutkimusohjelman, mikä tutkii älykkäiden syiden vaikutuksia; (2) älyllistä tapaa haastaa darwinismi ja sen naturalistinen perintö; ja (3) tapaa ymmärtää jumalallista toimintaa. Näin ID-teoria koskettaa samalla sekä luonnontieteitä, että teologiaa.
Dembski esittelee molempia tieteenaloja yhdistävän mallin, jota hän nimittää ”keskinäisen tuen malliksi”. Sen mukaan luonnontieteellä ja teologialla on yhteismitallisia alueita. Näillä yhteisillä alueilla tieteenalat voivat antaa toisilleen tiedollista tukea. Kummankaan tieteenalan sisäisten väitteiden todisteluihin toisen tieteenalan tuki ei ole kuitenkaan tarkoitettu.
ID-ajattelussa tulkitaan tieteen tuloksia yleisesti hyväksyttyjen tieteellisten periaatteiden mukaisesti. Tällöin ei sitouduta minkäänlaisiin uskonnollisiin oletuksiin. Lähtökohtaisesti pitäydytään seuraaviin kolmeen periaatteeseen: (1) Täsmennetty monimutkaisuus on hyvin määritelty ja kokeellisesti havaittavissa; (2) ohjaamattomat luonnolliset syyt eivät kykene selittämään täsmennettyä monimutkaisuutta; sekä (3) älykkäät syyt selittävät parhaiten täsmennetyn monimutkaisuuden.
Tieteellinen kreationismi perustuu vastaavasti seuraaviin kahteen perusoletukseen: (1) On olemassa yliluonnollinen tekijä, joka luo ja ohjaa maailmaan ja (2) 1. Mooseksen kirjassa kuvattu luomiskertomus on luonnontieteellisesti tarkka. Tässä yliluonnollinen ohjaava tekijä lisäksi määritellään aina transsendenttiseksi Jumalaksi, joka on luonut kaiken tyhjästä. ID-teoriassa ei sitä vastoin pyritä millään tavalla määrittelemään suunnittelun takana olevaa älyn syytä tai luonnetta.
ID-teoreetikot eivät siis ota raamattuargumentteja esille lainkaan. Näin ID-liikkeestä pyritään antamaan ulospäin uskonnollisesti neutraali kuva. Ei-uskonnollisena sen toimintamahdollisuudet nähdään samalla laajenevan ja vuoropuhelu luonnontieteiden ja teologian välillä paranevan.
Intelligent Design-liike sijoittuu jossain mielessä lähelle teistis-evolutionistista uskon näkemystä. Kummassakaan Jumalaa ei suoraan nimetä Luojaksi. Toisaalta kummassakaan Luojan olemassaoloa ei kielletä. Sekä ID- että teistis-evolutionistista liikettä ei kumpaakaan lueta suoraan kreationistisiin liikkeisiin kuuluviksi.
Yhteenveto
Edellä on tarkasteltu lyhyesti yleisimpiä kreationistisia maailmankatsomuksellisia ajatusmalleja. Tarkastelun perusteella on helppo huomata, että suuria linjoja on kaksi Young Earth- ja Old Earth -mallit. Ensin mainitussa maapallo todetaan geologisesti nuoreksi. Perusteluina ovat ”suoraan ja selittelemättömään” Raamatun lukutapaan nojautuvat raamattuargumentit sekä selkeät luonnontieteelliset todisteet. Niissä nojaudutaan pitkälti geologisten ja paleontologisten tutkimusten tuloksiin. Merkittävänä pidetään Nooan aikaisen vedenpaisumuksen osoittamista maapallon nykyisten geologisten muotojen, ja erityisesti fossiilikerrostumien, synnyttäjäksi.
Old Earth -ajattelussa joudutaan sitä vastoin etsimään erilaisia järjellisiä harmonisointitapoja, jotta luonnontieteellisesti hyväksytyt ikämääritykset ja Raamatun ilmoitus saataisiin yhteensopiviksi. Vaikka molemmat ajattelumallit alaryhmineen ovat selvästi kreationistisia, eli niissä hyväksytään Jumala kaiken Luojaksi, ne kuitenkin ikää koskevissa tukinnoissa eroavat ratkaisevasti toisistaan.
ID-liike on uskonnolliset neutraali. Siinä Jumalan olemassaoloa ei kielletä mutta taustalla olevaa älyä ei kuitenkaan nimetä Jumalaksi. Tästä syystä ID-ajattelua ei lueta kreationistiseen liikkeeseen kuuluvaksi.
Puhtaassa evolutionistisessa selitysmallissa kaikki olevainen selitetään, ilman Jumalan vaikutusta, sattumalta syntyneeksi. Sattuman ja sokean tarkoituksettoman luonnonvalinnan nähdään selittävän riittävästi kaikkeuden synnyn.. Tämän takia evolutionistit yleensä pitävätkin 1. Mooseksen kirjan 11 ensimmäistä lukua pelkkinä myytteinä.
