Pekan verkkopäiväkirja

helmikuu 20, 2007

Ehtoolliskäytännöstä

Aihe: kirjoitus — rahkila @ 10:44 ap

Monet Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan messuissa vierailleet ulkopaikkakuntalaiset ovat hämmästelleet ehtoolliskäytännön järjestelmällisyyttä. Hämeenlinnan ja Vanajan kirkoissa ehtoollisvieraat eivät nimittäin, yhtenä suurena joukkona ja yhtä aikaa, täytä kirkon kuoriosaa. Menettely on sellainen, että ehtoollispöydän täytyttyä, seuraavat vieraat jäävät seisoen odottamaan käytävälle jonossa omaa vuoroaan. Kuoriosa jätetään kokonaan vapaaksi. Menettely on toiminut ainakin vuodesta 1977, jolloin itse muutin paikkakunnalle ja aloin messuissa käydä. 

Kuvattu menettely jättää pöydästä poistuville liikkumatilaa, ei tarvitse töniä ketään ja jatkuvasti pyydellä anteeksi, etsiessään poispääsyä moninkertaisten ihmiskaarien läpi. Kenelläkään ei ole kiire ja kaikki pääsevät järjestyksessä Herran pöytään kohtaamaan Vapahtajaansa. Liikuntarajoitteisia ajatellen tällainen selvä järjestys on erityisen toimiva. 

Vastaava mutta vielä järjestelmällisempi menettely oli käytössä eräässä Lontoon kirkossa. Suntio ohjasi ehtoollisvieraat penkeittäin ehtoollispöytään. Kaikki toimi rauhallisen arvokkaasti. Kenenkään ei tarvinnut kiirehtiä eikä tuntea etuilevansa. 

Ei liene suuri käytännöllinen ongelma muuttaa ehtoolliskäytäntöä muuallakaan tällaisen mallin kaukaiseksi. Se antaa tähän sunnuntain suureen hetkeen lisää rauhallisuutta ja arvokkuutta. Tällainen menettely tulee ajankohtaiseksi nimenomaan niissä messutilanteissa, joissa ehtoollisvieraita on useampi pöydällinen. 

Pekka Rahkila

Dosentti, Teknillinen korkeakoulu

Oto-pappi

Hämeenlinna

Bloggaa WordPress.comissa.