Numero 133:n loppuyhteenveto ja kiitokset

Vaalit ovat takana. Käteen jäi ainutlaatuinen mutta vähitellen hiipuva tunnelma. Sitoutumattomana ja epäpoliittisena sain toimia itsenäisesti ja puolueen kiristävät valjaat eivät päässeet hiertämään. Irtolaisena pystyin pysyttäytymään irti aika raastavasta ryhmän sisäisestä valtataistelusta. Se kuuluu kuulemma asiaan kaikissa puolueissa. Kuulosti ja tuntui kuitenkin aika epämiellyttävältä. 

Saaliikseni jäi 637 ääntä, joista Hämeenlinnan ääniä oli 353. Se oikeutti 16. sijaan Hämeenlinnassa. Kaiketi tästä syystä on jo tullut ”selkääntaputuksia” ja kehotuksia lähtemään mukaan ensi vuoden kunnallisvaaleihin. Ajatus ei sanottavammin kiehdo. Itsenäinen tekemisen ja lukemisen vapaus kiehtoo selvästi enemmän. 

Jotkut kysyivät, että paljonko odottelit ääniä kokoavasi. Vastasin, että 100, 1000 tai 10000 ovat kaikki mahdollisia. Kymppitonni puhkeaa jos kaikki 30 vuoden Hämeenlinnassa oloaikanani tapaamani maanmittausasianosaiset äänestävät minua. Heidän lisäkseen kaikki, joita kiehtovat tohtorintutkinnot, tulee äänestää minua eikä näyttelijä Autiota. Joukkoon täytyy liittyä lisäksi aktiivi seurakuntaväki lähellä ja kaukana. Toisin sanoen puskaradioefektin kautta aallonharjalle nousu voisi antaa ihmetuloksen. 

Hämäläistä ”Toni Halme-efektiä” olisi siis tarvittu, jotta nimikkotuolipaikka Arkadianmäeltä olisi varmistunut. Nämä efektit ovat kuitenkin poikkeuksia, kuten tiedämme. Siksi lopputulos jäi realistiseksi ja kertaluokaltaan odotetuksi. 

Kansanedustajanpaikka jäin, ei enempää eikä vähempää kuin, 7500 äänen päähän. Toisin sanoen mitään ”pienestä kiinni-ajatusta” ei päässyt edes syntymään. Koko KD:n listan äänimäärä putosi Hämeessä noin 4000 ääntä kun sen olisi pitänyt nousta saman verran. Hämeenlinna oli muuten ainoa valopilkku, eli täällä listan äänimäärä nousi runsaat 100 ääntä. Suurin äänikato oli Lahdessa ja Hollolassa, molemmissa noin 1200 ääntä eli kymmeniä prosentteja edellisvaalien tuloksiin verrattuina. 

Oma strategiani perustui pääasiassa lehtikirjoitteluun, jonka avulla nimi ja tuplatohtorin tausta pyörivät näkyvissä muutaman kuukauden ajan. Strategia puri ainoastaan Hämeen Sanomiin, josta otettiin yhteyttä ja pyydettiin mukaan ”kirjoittajarinkiin”. Sain sieltä sitten vuorolistan vierailijapalstalle tuleviin kirjoituksiin. Ajatus on pitää ammattiasioita tapetilla mahdollisimman näkyvästi. Tässä kaiketi vaalin paras anti. 

Olin mukana neljässä paneelissa ja kolmessa toritapahtumassa. Kun tätä verrataan Lopen nuoren opettajan Timo Heinosen (kok.) vastaaviin lukuihin: 280 vaalitilaisuutta viimeisen kuukauden aikana, yli 500 avustajaa ja 40 000 euron rahalliset voimavarat. Täytyy vain huokailla ja ihmetellä pelin vaativuutta. Heinonen sai rutistuksellaan noin 4500 ääntä ja nimikkotuolin parlamentissa. 

Kiitos kaikille kisaa tavalla tai toisella seuranneille tai osallistuneille tutuille. Paluu virkamiehen arkeen on todellisuutta. Onnittelut kaikille vaaleissa menestyneille ja voimia eteenpäin niille 9/10, jotka eivät tulleet tällä kertaa valituiksi.

 

Erityislohdutus niille, joiden kannatus ei riittänyt paikan säilyttämiseen. Aika parantakoon nämäkin haavat.

Väliaikatietoja numerolta 133

 Todelliset vaalikiireet ovat kestäneet nyt kolmisen viikkoa. Loppusuora häämöttää ja paluu arkeen odottaa. Varsin mielenkiintoista on kuitenkin katsoa nyt kisan loppusuoran rutistus ja tulosluettelo. Kuulostaa, että kukaan ei ole varma sijoituksestaan eli kaikki on vielä mahdollista kaikille. 

Joitakin vaalipaneeleita on tullut kierrettyä ja tutustuttua kanssakilpailijoihin. Keskustan naisedustajat Anttila ja Lindqvist kertoivat mm., että yhtään ei ole vara löysätä, 4-6 vaalitilaisuutta pidetään päivässä loppuun asti! Miltä kuulostaa? On se kovaa tuo tosipoliitikon elämä, vaalien aikaan. 

Oma strategiani on perustunut lehtikirjoitteluun. Niiden perusteellahan minut mukaan pongattiinkin. Asia-artikkeleita ja asiapitoisia mielipidekirjoituksia olen kirjoitellut Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen lehtiin. Kaikkia ei julkaista, ainakaan kansanedustajaehdokkaana kirjoitettuna. Osa näyttää kuitenkin menevän läpi. Lehtiä, joihin juttuja tarjoan, on toista kymmentä. Eli kappalemäärinä mitattuna ”mainoksia” menee aika runsaasti kentälle, pääasiassa kuvattomina kylläkin. Palaute, jota olen saanut, on ollut pelkästään kannustavaa ja myönteistä. 

Painatin lisäksi 20 000 postikorttia, jotka on suurimmaksi osaksi jaettu laatikoihin. Nimeltä mainitsemattomat työkaverit ovat ottaneet yhteyttä ja pyytäneet saada osallistua jakelutalkoisiin. Kiitos vaivannäöstänne teille, joihin tämä kolahtaa, jopa sinne toiseen maanmittaustoimistoonkin, jos tämä artikkelia siellä luetaan. Opettaja-taiteilija Mikko Moisio otti ja piirsi minusta grafiikkapiirroksen, joka on kortissa kuvana sekä niissä muutamissa lehtimainoksissa. Erottuu ainakin selvästi ympärillä olevista värikuvahahmoista.  

Kolme vaalipressua liehuu lisäksi pääteiden varsilla. Ne tulevat jatkossa toimimaan kuormapressuina. 

Yhteydenottoja on tullut eri puolilta Suomen, kiitos netin. Yksi pääteemoistani, kaivoslain uudistus on herättänyt kysymyksiä. Maanmittaustoimitusten vanhoja asianosaisia on myös tullut vastaa. He tuntevat minut, se on tässä tilanteessa tärkeintä, vaikka en heitä muistaisikaan.  

Ilman kahta väitöskirjaa ja 35 vuoden työkokemusta tuskin olisin ”kisoihin” lähtenyt. Ne ovat teologisen perehtyneisyyden lisäksi vahvimmat argumenttini. Toisaalta työskentely tasan 30 vuotta Hämeessä on tehnyt aluetta tutuksi. Mikäli asia ratkaistaisiin yliopistollisten opintoviikkojen lukumäärällä, juttu olisi helppo. Näin yksinkertaista tämä ei kuitenkaan ole.  Haittaa näistä lukuharrastuksista tuskin kuitenkaan on. Näin voi päätellä kuulemani perusteella. 

Joitakin kommentteja seuraavassa näiden kisaviikkojen varrelta: ”Tähän tapaukseen en voi luottaa”; hieman päissään oleva lähimmäinen Hartolassa kerrostalon edessä. ”Olet hyvä tyyppi, mutta minä olen perusdemari”; mies Hämeenlinnan torilla. ”Tämä 133 on juuri se oikea numero”; rouva kadulla Myllymäessä. ”Äänestin numeroa 133 koska kenelläkään muulla ei ole näyttää yhtä suurta määrää opintosuorituksia”; kännykkääni soittanut mies. ”Äänestettiin vaimon kanssa sinua, vaikka et sinne pääsisikään”; mies hengellisen kokouksen jälkeisessä kahvihetkessä. ”Se graafinen mainoksesi erottuu hyvin värikuvien keskeltä Forssan lehdessä”; nimimerkki ”m” puhelinviestissään. ”Ajatko varmasti meidän pieneläkeläisten asiaa”; mies vanhustentalon portailla Hauholla. 

Kokemus on kaikkiaan ollut ”piristävää” koska kutsu ”kisoihin” tuli minulle kaiken kaikkiaan täytenä yllätyksenä. Sitoutumattomana on lisäksi ollut helppo toimia koska puolueen tiukat valjaat eivät ole päässeet hiertämään. Koko ajan on saanut olla oma itsensä. Olen täysin avoin lopputulokselle, olipa se mikä hyvänsä. Muistakaahan käydä äänestämässä.

Pääministeri ja kaivoslaki

 Pääministeri Vanhaselta kysyttiin 4.3 julkaistussa Hämeen Sanomien haastattelussa näkemyksiä muun muassa kaivoslain uudistuksesta. Kyseessä on vanhin ympäristölakimme, jota ollaan parhaillaan uudistamassa. Uudistusasialle on antanut vauhtia ulkomaisten uraanifirmojen kasvava kiinnostus Suomen kallioperää kohtaan. Se ilmeisesti sisältää uraania, jonka maailmanmarkkinahinta on nousussa. 

Toinen syy monikansallisten yhtiöiden kiinnostukselle meidän maankamaraamme kohtaan on varsin ”väljä” kaivoslakimme. Se antaa käytännössä lähes jokaiselle Euroopan talousalueen toimijalle vallan tulla kenen tahansa maalle ja etsiä, vallata ja käyttää hyväkseen siellä sijaitsevaa kaivoskivennäisiä sisältävää esiintymää. Ennen näytteenottoa on siitä annettava pelkästään ilmoitus maanomistajalle tai paikkakunnan rekisteriviranomaiselle. Siis minkäänlaista maanomistajan lupaa ei tarvita eikä välttämättä hänelle tarvitse edes ilmoittaa asiasta. 

Mikäli joltain alueelta löytyy haluttuja kaivoskivennäisiä, kyseistä aluetta voidaan vallata maksimissaan neliökilometrin verran. Maanomistajalle siitä määrätään korvausta 10 euroa hehtaarilta vuodessa! Mikäli hanke johtaa edelleen kaivosoikeuden myöntämiseen, maanomistajalle tuleva kaivospiirimaksu nousee 20 euroon hehtaarilta! Maanomistaja saa lisäksi kauppa- ja teollisuusministeriön vahvistaman ”kohtuullisen louhintamaksun”. Korvaukset ovat käytännössä siis täysin merkityksettömiä. 

Haastattelussa pääministeriltä kysyttiin, että onko oikein, ettei Suomi saa esimerkiksi uraanivaltauksesta yhtään mitään itselleen? Vanhanen vastasi, että ”ei ulkomaisten yhtiöiden osuutta tule liikaa moralisoida, sillä ilman heitä moni kaivoshanke jäisi toteutumatta. Ulkomaiset yhtiöt tuovat Suomeen uusia työpaikkoja ja myös jalostus tapahtuu täällä”. 

Pääministeri Vanhanen ei vastannut Suomelle kuuluvien luonnonvarojen poisviemiseen liittyvään kysymykseen. Tämä on nimenomaan suuri ongelma. Meidän tulee nimenomaan varmistaa lainsäädännöllä, että Suomelle kuuluvia luonnonrikkauksia eivät kansainväliset pörssiyhtiöt lypsä maasta ilman asiallista korvausta. Muutamat tilapäiset työpaikat ovat hyvin laiha lohtu luonnonvaroista ja jäljelle jäävistä uraanisaasteista. 

Olen pyrkinyt kyselytutkimuksella selvittämään suomalaisten käsityksiä tästä nykyisen kaivoslain ”kaikille valtausoikeuden antavasta periaatteesta”. Vain kuusi prosenttia vastaajista hyväksyi työllistämisperusteilla nykyisen lain säädökset eli oli pääministerin kanssa samaa mieltä. Valtaosa kansalaisista halusi lakiin tältä osin selviä tiukennuksia. Toivottavasti kansan enemmistön mielipide tullaan ottamaan huomioon myös lain lopullisesta muodosta päätettäessä.