Pekan verkkopäiväkirja

maaliskuu 9, 2007

Pääministeri ja kaivoslaki

Aihe: kirjoitus — rahkila @ 1:37 ip

 Pääministeri Vanhaselta kysyttiin 4.3 julkaistussa Hämeen Sanomien haastattelussa näkemyksiä muun muassa kaivoslain uudistuksesta. Kyseessä on vanhin ympäristölakimme, jota ollaan parhaillaan uudistamassa. Uudistusasialle on antanut vauhtia ulkomaisten uraanifirmojen kasvava kiinnostus Suomen kallioperää kohtaan. Se ilmeisesti sisältää uraania, jonka maailmanmarkkinahinta on nousussa. 

Toinen syy monikansallisten yhtiöiden kiinnostukselle meidän maankamaraamme kohtaan on varsin ”väljä” kaivoslakimme. Se antaa käytännössä lähes jokaiselle Euroopan talousalueen toimijalle vallan tulla kenen tahansa maalle ja etsiä, vallata ja käyttää hyväkseen siellä sijaitsevaa kaivoskivennäisiä sisältävää esiintymää. Ennen näytteenottoa on siitä annettava pelkästään ilmoitus maanomistajalle tai paikkakunnan rekisteriviranomaiselle. Siis minkäänlaista maanomistajan lupaa ei tarvita eikä välttämättä hänelle tarvitse edes ilmoittaa asiasta. 

Mikäli joltain alueelta löytyy haluttuja kaivoskivennäisiä, kyseistä aluetta voidaan vallata maksimissaan neliökilometrin verran. Maanomistajalle siitä määrätään korvausta 10 euroa hehtaarilta vuodessa! Mikäli hanke johtaa edelleen kaivosoikeuden myöntämiseen, maanomistajalle tuleva kaivospiirimaksu nousee 20 euroon hehtaarilta! Maanomistaja saa lisäksi kauppa- ja teollisuusministeriön vahvistaman ”kohtuullisen louhintamaksun”. Korvaukset ovat käytännössä siis täysin merkityksettömiä. 

Haastattelussa pääministeriltä kysyttiin, että onko oikein, ettei Suomi saa esimerkiksi uraanivaltauksesta yhtään mitään itselleen? Vanhanen vastasi, että ”ei ulkomaisten yhtiöiden osuutta tule liikaa moralisoida, sillä ilman heitä moni kaivoshanke jäisi toteutumatta. Ulkomaiset yhtiöt tuovat Suomeen uusia työpaikkoja ja myös jalostus tapahtuu täällä”. 

Pääministeri Vanhanen ei vastannut Suomelle kuuluvien luonnonvarojen poisviemiseen liittyvään kysymykseen. Tämä on nimenomaan suuri ongelma. Meidän tulee nimenomaan varmistaa lainsäädännöllä, että Suomelle kuuluvia luonnonrikkauksia eivät kansainväliset pörssiyhtiöt lypsä maasta ilman asiallista korvausta. Muutamat tilapäiset työpaikat ovat hyvin laiha lohtu luonnonvaroista ja jäljelle jäävistä uraanisaasteista. 

Olen pyrkinyt kyselytutkimuksella selvittämään suomalaisten käsityksiä tästä nykyisen kaivoslain ”kaikille valtausoikeuden antavasta periaatteesta”. Vain kuusi prosenttia vastaajista hyväksyi työllistämisperusteilla nykyisen lain säädökset eli oli pääministerin kanssa samaa mieltä. Valtaosa kansalaisista halusi lakiin tältä osin selviä tiukennuksia. Toivottavasti kansan enemmistön mielipide tullaan ottamaan huomioon myös lain lopullisesta muodosta päätettäessä. 

Bloggaa WordPress.comissa.