Lisää huomiota suomalaisille perheille

Lauantaina 17.2. istuin muusikko Pekka Simojoen konsertissa, Lahdessa. Se, mitä Pekka kertoi laulujensa välillä, pysäytti varmasti kaikki kuulijat. Se laittoi miettimään että mitä pitäisi tehdä tässä nykyisessä suomalaisessa tilanteessamme.

 

Kiertäessään Suomea ja vieraillessaan eri kouluilla, muusikkona, Pekka on päässyt läheltä näkemän tämän ajan merkit. Monenlainen hätä ja rikkonaisuus tulee selvästi esille pienten koululaisten elämän kautta.

 

Koskettava esimerkki oli kertomus pienestä alaluokan tytöstä, jossain “tuolla kauempana”. Pekan kertoessa Taivaan Isästä, joka haluaa ottaa kaikki pienet syliinsä, rakastaen, pieni koululainen nousee paikaltaan ja kävelee muusikon syliin. Tyttö ottaa Pekkaa kädestä kiinni ja puristaa, ei vain pientä hetkeä vaan tunnin! Tämän kuullessani, minäkin pappi ja monenlaista kokenut, jouduin pidättelemään kyyneleitäni.

 

Onko tämä esimerkin pieni tyttö koskaan kokenut oman isänsä rakkautta, jota jokainen meistä ensi sijassa kaipaa. Kotiemme eheys on lähtökohta terveelle kasvulle ja kehittymiselle. Sen eteen on voitava tehdä kaikki mahdollinen. Raha ei ole ratkaisu. Kysymys on arvoista, ajan anatamisesta ja asenteista. Arvojen tulee olla kestäviä vaikka maailma ympärillä näyttäisi muuttuvan.

 

Meidän on löydettävä ja tiedostettava uudestaan se kristillinen perusta, jolle tässä maassa on aina haluttu rakentaa. Eräs puolue rakensi vuosia sitten ”kolmikannalle”: Koti-Uskonto-Isänmaa. Tätä yhdistelmää ei ole kuultu enää vuosiin tämän ison puolueen lausunnoissa! Miksei?

 

Pekka Simojoki lausui lopuksi pysäyttävän toteamuksen: ” Jos kristinusko häviää tästä maasta, me olemme katastrofissa. Tehkää kaikkenne, että näin ei kävisi”. Miksi todella emme haluaisi toimia suomalaisten parhaaksi?

“Neekerikammosta”

  Akatemiatutkija Marjo Kaartinen on julkisuudessa esittänyt näkemyksiään rasismista ja ”neekerikammosta”. Erityisen silmiinpistävä oli hänen toteamuksensa siitä, että tässä asiassa ”pahansuopia katseita voi kuitenkin osoittaa kouluun ja uskontoon”. Kaartinen toteaa, että ”kristillinen kulttuuri on loppujen lopuksi aika rasistista”. 

Vaikka tässä yhteydessä ei ole mahdollista asiaa kovin syvällisesti tarkastella, pienet selvennykset lienevät paikallaan. Lukijoille voi muuten jäädä perin väärä kuva kristinuskosta, mikä ei kaiketi ole ollut Marjo Kaartisen perimmäinen tarkoitus. 

Raamatun ilmoitusta suoraan lukeva kristitty lähtee siitä, että ihmiskunta polveutuu, ei apinoista, vaan Nooan ja hänen kolmen poikansa perheistä. Eli niistä kahdeksasta ihmisestä, jotka pelastuivat maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta. Tarkka kuvaus asiasta on Raamatun ensimmäisen kirjan alkuluvuissa. 

Raamatun ilmoituksen kanssa kilpaileva selitysmalli perustuu evoluutioteoriaan, jonka taustahahmona on Charles Darwin, teologian opiskelija ja itseoppinut luonnontieteilijä. Setänsä ideoita jatkojalostaen Darwin luonnosteli hypoteettisen teorian lajien kehityksestä. Alkuperäisessä muodossaan Darwinin teoria on tosin romutettu, koska sille ei ole löydetty mitään tieteellistä näyttöä. 

Darwin oli todellinen rasisti. Hänen näkemyksiään voi lukea vaikkapa tohtori Jonathan Wellsin kirjasta ”Darwinism and Intelligent Design”. Darwin on valitettavasti saanut koko joukon saamanhenkisiä mietiskelijöitä näkemyksiänsä tukemaan. Yksi ”ansiokkaimmista” lienee Ernst Haeckel, jonka lennokkaan mielikuvituksen rasistisia tuotteita on nähtävissä ja luettavissa vaikkapa Richard Weikartin kirjassa ”From Darwin to Hitler”. 

Edellä esitetyn voisi tiivistää siten, että alkuperäisen ja raamatullisen kristinuskon ja rasismin välillä ei ole mitään yhteyttä. Kristinuskon vastaisten darvinististen teorioiden sekoittuminen, alkuperäiseen ja raamatulliseen kristinuskoon on saanut aikaan melkoisen sekasotkun. Sen yhtenä ilmentymänä on rasismi. Raamatulliseen kristinuskoon tämä ilmiö ei ole alun perin kuulunut.  Marjo Kaartisen esittämät näkemykset ja toteamukset kuvastavat hyvin sitä, miltä näyttää ja tuntuu kun ”hapan” ja vieras tuontitavara on saanut jalansijaa kristillisessä uskossa. 

TODISTUS

Minua on pyydetty kansanedustajaehdokkaaksi ja koska olen tehtävään suostunut, haluan tuoda avoimesti ja selvästi valitsijoiden tietoon perustan, jolla itse seison ja jolle haluan olla tätä maata rakentamassa. Alla olevasta selviää samalla tärkein motiivini ehdokkuudelle ja elämän tarkoitus sellaisena kuin minä sen näen.

Hyvin merkittävä henkilö minulle, elämän tärkeimpiä arvoja ajatellen, oli mummoni Maria, isäni äiti. Hänen luona Jyväskylässä vierailtaessa, mummo usein otti esille ison vanhan Perheraamatun, josta hän kertoi ja luki ikuisia kertomuksia. Maria-mummo oli avarasydäminen kristitty, jolla oli ystäviä eri kristillisissä seurakunnissa, joissa hän usein vieraili. Hänen kodissaan kokoontui myös rukoilevia ystäviä kiittämään Jumalan pelastavasta armosta, joka oli heitä jossain elämänsä vaiheessa kohdannut.

 

Raamatun sanalla mummoni halusi saatella myös minut opin- ja elämän tielle. Merkittävin muisto mummolta minulle on pieni, sinikantinen, Raamattu. Sen ensimmäiselle lehdelle hän kirjoitti seuraavan tekstin: ”Anna tiesi Herran haltuun ja toivo Hänen päällensä. Kyllä Hän sen tekee. Muistoksi Mummolta Pekka-pojalle”.  Teksti on päivätty 28.8.1959. Yli 16 vuotta myöhemmin löysin mainitun ajatuksen Psalmin 37 jakeesta 5. Mainittu Psalmi on tullut minulle samalla hyvin tärkeäksi.

 

Mikä merkitys elämälleni on ollut siitä, että v. 1947, pian syntymäni jälkeen, itähämäläinen maallikkosaarnaaja oli tullut opettajaperheeseen Joutsassa ja rukoillen siunannut vastasyntyneen pojan? Näin äiti minulle kertoi. Tämän siunauksen merkitys paljastuu aikanaan iäisyydessä.

 

Mummon toivotus ja samalla toivomus muuttui todeksi kuitenkin vasta kymmenkunta vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Vuosien kuluessa sain kuulla samansisältöisiä kehotuksia lisäksi myös useilta muilta ihmisiltä. Varsin tärkeä tällainen kehottaja oli vaimoni Eeva. Hän veti minua ponnekkaasti Tapiolan kirkkoon kun 1970-luvun alussa opiskelijoina, muutaman vuoden, asuimme Otaniemen teekkarikylässä.

 

Esirukousten merkitys on uskomaton. Olin v. 1975 kolmen lapsen isänä ja vastavalmistuneena tekniikan lisensiaattina, vakituisessa ja mielenkiintoisessa työssä. Sydän oli kuitenkin merkillisen tyhjä, vaikka kaikki ulkopuolisista näyttikin olevan kunnossa. Mistä löytyisi vastaus tähän ongelmaan?

 

Vastaus löytyi Lammilla biologisen aseman tutkijoiden asuntolassa, iltayöstä 9.10.1975.

 

Olen aina halunnut tietää, että ”mitä mäet ja vuoret sisältävät ja miten ne ovat syntyneet”. Vastauksen saamiseksi aloin opiskella Helsingin yliopistossa 1970-luvun alussa geologiaa, teknillisen korkeakoulun opintojen ohella. Ollessani näihin opintoihin liittyvällä viimeisellä kenttäkurssilla, tapasin tutkimusasemalla yllättäen entisen kouluaikaisen ystäväni Reinon, joka 1960-luvun alkupuoliskolla oli yksi Heinolan ja Lahden seudun tunnettuja lintumiehiä. Reinon kanssa olin tehnyt mieleenpainuvia linturetkiä Hämeen lehdoissa ja rannoilla.

 

Tärkein kysymykseni Reinolle oli: ”Mikä on ihmisen elämän tarkoitus”? Vastauksen Reino lupasi kertoa asunnollaan klo 19.30 samaisena lokakuun 9. päivänä. Näin myös tapahtui. Reino kertoi vaimonsa Sirpan kanssa löytäneensä vastauksen esittämääni kysymykseen muutamia vuosia aikaisemmin Helsingissä.

 

Minun ja kaikkien muidenkin ihmisten perusongelmaksi todettiin se, joka on ilmoitettu Roomalaiskirjeen jakeissa 3:23-24. Olemme kaikki syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla. Pääsemme vapaaksi synnin kahleesta ja saamme yhteyden Jumalaan pelkästään Jeesuksen suorittaman lunastuksen kautta. Tämä kaikki on täydellistä lahjaa, jonka saamme ottaa vastaan uskossa. Omat ansiot ja teot eivät auta mitään tässä asiassa.

 

Kysymys on siirtymisestä Jeesus-tielle, joka johtaa kotiin, Taivaan Isän luokse (Johannes 14:6). Jumalan Pyhän Hengen toiminta on tässä, tielle ohjaamisessa, välttämätöntä. Vain Hän voi synnyttää Jumalan sanan kautta uskon Jeesukseen, jolloin lunastuksen merkitys kirkastuu ihmiselle.

 

Lyhyen keskustelun jälkeen, Reino ja Sirpan kanssa pyysivät saada rukoilla puolestani, että Jumala täyttäisi sisimpäni kaipuun. Pieni rukous päättyi Raamatusta luettuihin Johanneksen evankeliumin jakeisiin 7:37-39. Juuri sillä hetkellä Jumala teki ihmeen. Luetut jakeet tulvivat ihmeellisenä, tuntuvana, voimavirtana suoraan sydämeeni. Silmät, korvat ja sydän avautuivat ja tämä merkillinen Totuus kirkastui silmänräpäyksessä etsivälle sielulle.

 

”Mitä minulle on tapahtunut”, jouduin huudahtamaan kun silmäilin pöydällä olevaa Raamattua muutama minuutti tuon rukouksen jälkeen. Raamattua selatessa, sen jakeet näyttivät nousevan tulikirjaimin kristallinkirkkaalta pohjalta. Niin Vanhassa kuin Uudessakin Testamentissa jakeiden yleissanoma oli sama: ”Totuus, pyhyys, myös sinua ja kaikkia ihmisiä varten”.

 

”Mitä minun täytyy tehdä”, kysyin ystäviltä vieressäni. ”Kiitä Jumalaa, sillä hän on osoittanut sinulle elämän tarkoituksen, jota etsit”. Tein kehotuksen mukaan. Sillä hetkellä muuttui kaikki, täysin uudeksi. Silloin tiesin päässeeni kotiin johtavalle tielle, jolla haluan pysyä ja jonka haluan kulkea loppuun asti yhdessä Jeesuksen kanssa.

 

Hän, joka on maailman ja kaiken olevaisen Luoja, Herrojen Herra ja kuningasten Kuningas, Jeesus Kristus, Hänen kanssaan minä haluan olla rakentamassa tätä maata, rukoillen viisautta ratkaisuihin ja hengellistä herätystä niille, jotka eivät Vapahtajaansa vielä tunne.

 

P.S. Ne mäet ja kalliot ja kaikki muukin, joista mainitsin edellä, ne ovat syntyneet Jumalan sanan voimalla, Hänen luomanaan. Luomistapahtuma on ilmoitettu meille 1. Mooseksen kirjan alkuluvuissa. Geologian avulla koitetaan antaa asioille teoreettinen selitys, joka jää parhaimmillankin vain karkeaksi likiarvo. Vain Raamatusta löytyy kestävä totuus.

 

Mikään ympärillämme ei ole sattuman aikaansaamaan. Kaikki on Jumalan tiedossa, myös sinun elämäsi kaikki yksityiskohdat. Hän haluaa tulla hoitamaan sinun kaikkia asioitasi Isän rakkaudella. Haluatko sinä sitä?

 

Pekka Rahkila

Kansanedustajaehdokas  (KD, sit.)

Dosentti, Tekniikan tohtori, Filosofian tohtori

Teologian maisteri, ev.lut. pastori

Paikkatietopäällikkö

Päättäjät ja alkoholi

Kansakuntamme henkistä kestokykyä koittelee tunnustettuna ykkösongelmana, viina. Vaalikeskusteluissa tätä aihetta ei kuitenkaan ole otettu esille niin ponnekkaasti kuin pitäisi. Tämän ongelman korjaustoimenpiteiden vaikutukset olisivat, paitsi sosiaaliset niin terveyspoliittiset sekä kansantaloudelliset. Ne koskettaisivat meitä kaikkia nimenomaan myönteisesti.

Uusinta faktatietoa aiheesta saa tuoreesta Stakesin päihdetilastollisesta vuosikirjasta 2006.  Tilastojen mukaan alkoholijuomia kulutettiin viime vuonna 10,5 litraa asukasta kohden. Kulutus oli sadan prosentin alkoholina runsaan litran korkeampi kuin vuonna 2003 ennen veronalennusta.

Alkoholisairauksien hoitojaksot sairaaloissa ja terveyskeskuksissa ovat kasvaneet noin 14 prosenttia vuoteen 2003 verrattuna. Sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla kirjattiin viime vuonna runsaat 37 300 hoitojaksoa, joiden pää- tai sivudiagnoosina oli alkoholisairaus.Alkoholisairauksien hoitojaksojen määrä on edelleen suurin 45–64-vuotiaiden ikäryhmissä. Erityisesti pitkäaikaiseen alkoholinkäyttöön liittyvien maksasairauksien sekä psykoosien hoitojaksot ovat lisääntyneet selkeästi. Miesten osuus hoitojaksoista oli 80 prosenttia ja naisten 20 prosenttia. 

Alkoholisairauksiin ja -myrkytyksiin kuoli viime vuonna yli 2 000 henkilöä. Alkoholisyyt nousivat yleisimmiksi työikäisten, 15–64-vuotiaiden miesten ja naisten kuolemansyyksi. Maksasairauksien aiheuttamat kuolemat lisääntyivät vuonna 2005 noin 17 prosenttia. 

Yllä esitetyt viralliset tilastotiedot ovat karua luettavaa. Miksi ongelmaan ei puututa, kysellään yleisesti. Miten siihen sitten tulisi puuttua? Pakkokeinot ovat yksi, mutta ei välttämättä tehokkain, keino. Parempia olisivat esimerkkeihin perustuvat valistustoimenpiteet, joita ei jostain syystä ole toistaiseksi lainkaan tuotu esille. Lienevätkö syynä lähestyvät vaalit? Pinttyneeseen tapaan puuttumisesta saattaisi seurata jopa äänikato! 

Miksi esimerkiksi valtion ja kuntien järjestämissä tilaisuuksissa skoolaajien laseissa ei voisi helmeillä kuohuviinin sijasta kivennäisvesi? Näin olemassa oleva kansallinen ongelma hienovaraisesti myönnettäisiin ja samalla kenellekään ei tietoisesti tai tietämättä aiheutettaisi mitään ongelmia. Tämä olisi samalla selvä signaali korjausliikkeestä terveemmän yhteiskunnan suuntaan. Tämäntyyppistä periaatetta peräänkuulutti taannoin myös lääkäriliiton edellinen puheenjohtaja Kati Myllymäki.  

Miksi valtiontalouden tulisi yleensäkään nojata ajatukseen, että verotuloja tulisi saada menetelmällä, joka tuottaa kansalaisille lisääntyviä ongelmia? Nopeasti ajatellen tämä tuntuu järjen vastaiselta. Pikainen täysremontti alkoholipolitiikassamme on aivan selvästi välttämätön. 

Korkeimman opetuksen perusrahoitusongelmista

Olen saanut seurata yliopistojen toimintaa 1960-luvulta lähtien, ensin opiskelijana ja sittemmin myös yli 20 vuoden ajan Teknillisen korkeakoulun dosenttina. Silmiinpistävin muutos, joka on tullut esille viimeisten noin kymmenen vuoden aikana, koskee yliopistojen perusrahoitusta. Osastojen ja laboratorioiden toiminnoista vastaavat professorit ovat joutuneet suuriin vaikeuksiin. 

Tilannetta kuvaa prof. M:n toteamus: ”Minun on käytettävä 50-60 prosenttia työajastani kauppamiehenä toimimiseen eri yrityksissä. Ulkopuolisia projekteja on saatava, muuten laboratorion henkilökunnalle ei ole palkkarahoja”. Ulkopuoliset projektit ovat lisäksi usein lyhytkestoisia, mikä tarkoittaa jatkuvaa toiminnan epävarmuutta. 

Professorien työaika jakaantuu paitsi opetukselle niin myös omalle tutkimukselle ja julkaisujen tekemiselle, luentojen valmistelulle, opiskelijoiden ja opinnäytetöiden ohjaukselle ja laitoshallinnolle.  ”Kun löytyisi joskus yksi kokonainen vapaa päivä, niin saisin velvoitteitani tieteellisessä seurassa eteenpäin”, jatkaa M. 

Tohtori J.  eräästä toisesta laboratoriosta liittyy keskusteluun. ”Osaston käytävillä keskustellaan hyvin usein nykyään kiinaksi, ranskaksi ja espanjaksi. Nämä ulkomaalaiset käyttävät tehokkaasti hyväkseen Suomen ilmaisen koulutuksen antamat edut.  Valmistuttuaan he lähtevät maasta, hyödyttämättä meitä millään tavoin. Se ei voi olla oikein”. 

”Suomalainen opiskelija-aines on täällä teknillisessä korkeakoulussa myös muuttunut. Lukiossa vain lyhyen matematiikan suorittaneita alkaa olla opiskelijoiden joukossa. Heidän edellytyksensä kursien läpäisyyn, vajavaisten perustietojen takia, eivät ole kovin hyvät. Kovat luonnontieteet ja tekniikka eivät nykyään vedä oikein hyvin. Kysymys on työpaikoista tai oikeammin niiden puuttumisesta näiltä aloilta.  Potentiaaliset tapaukset hakeutuvat opiskelemaan lakia tai taloustieteitä ja varmistavat taloudellisesti varman tulevaisuuden”. Näin purkaa tuntojaan, kokemuksen perusteella, vielä prof. M. 

Kaikki eivät nykyistä tilannetta ole sietäneet. Tutut professorit N. ja E. teknillisen korkeakoulun eri osastolta ottivat ja lähtivät. Edellinen maanviljelijäksi ja jälkimmäinen ammattikorkeakouluun opiskelijaksi, tavoitteena alan vaihto. Professorituttu P. Helsingin yliopistossa nosti myös kätensä pystyyn ja totesi, että ”en jaksa enää, aika ei riitä kauppamiehenä toimimiseen”. 

Mitä tulisi tehdä?  Tiedeyliopistoja koskevaan koulutuspolitiikkaan tulisi joka tapauksessa löytää yhdessä sellaiset toimintatavat, joilla niiden perusrahoitus ja samalla toiminta turvattaisiin. Tämä on hyvinvointimme elinehto. 

Lahjoitusten verovähennysoikeus avaisi uusia mahdollisuuksia

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) avasi syksyllä keskustelun yleishyödyllisiin tarkoituksiin suunnattujen lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamisesta. Yrityksillä on Suomessa 25000 euron verovähennysoikeus, kutakin erillistä saajaa kohden. Esimerkiksi isoja kehitysapuhankkeita ajatellen, joissa perustarpeet ovat suuret, summa vaikuttaa kovin vaatimattomalta. 

Yksityisillä kansalaisilla ei vastaavaa vähennysoikeutta ole lainkaan. Länsi-Euroopan maista, Suomen lisäksi, ainoastaan Ruotsissa ja Espanjassa on tämä tilanne. Pitäisikö asialle tehdä jotain? Puutteenalaisten tarpeet kotimaassa ja esimerkiksi kehitysapukohteissamme näyttävät nimittäin kasvavan. 

Joulunajan keskusteluissa sama asia tuli esille varsin voimakkaasti myös mediassa. Kirkon ulkomaan avusta (KUA) muun muassa todettiin, että yksityiset lahjoitukset nousivat joulun aikaan 30 prosenttia tavanomaisesta. Hyvinvoivat suomalaiset haluavat muistaa apua tarvitsevia, lähellä ja kaukana, kun tiedetään, että apu menee varmasti perille. Mitä tapahtuisikaan jos tällaiset lahjoitukset voitaisiin saada verovähennysoikeuden piiriin? 

Viime vuonna Suomen kehitysapu oli 0,47 prosenttia BKT:sta. Tavoitteemme on jo kauan ollut 0,7 prosentin aputaso. Ruotsi ja Tanska antavat apua tarvitseville vastaavasti yli 0,9 prosenttia omaan bruttokansantuotteeseensa suhteutettuna. Perinteisesti on ajateltu, että Suomen kehitysapu otetaan valtion budjetista. Onko näin pakko olla? Miksi kehitysapua ei voitaisi kanavoida esimerkiksi vapaaehtoisten lahjoitusten kautta? Kysymys on kaiketi vain kirjaamismenettelystä. 

Yksityiset ja yrityslahjoittajat voisivat käytännössä olla ratkaisu myös suomalaisten yliopistojen nykyiseen perusrahoitusongelmaan. Mikäli tilannetta tarkastellaan amerikkalaisten esimerkkien valossa, ratkaisu korkeimman opetuksen rahoituskriisiin saattaisi olla löydettävissä tätä kautta. 

Lähtökohtaisesti hyvään ajatukseen liittyy muutamia kysymysmerkkejä. Ensimmäinen pelko kohdistuu verokertymän mahdolliseen pienenemiseen. Valtiovarainministeriössä on veromatematiikkaan perehtyneitä osaajia, jotka voivat laskea lahjoituksille toimivia raja-arvoja. Edellä mainittu kehitysavun kirjaaminen voisi tapahtua lahjoitusten kautta. Kokonaisuus pysyisi euromääräisesti tällä tavalla hallinnassa.  

Toinen ongelma on se, että miten käsite ”yleishyödyllinen” määritellään. Systeemiin ei voitaisi hyväksyä esimerkiksi niin sanottuja yleishyödyllisiä säätiöitä, jotka on perustettu pelkästään rahan kierrättämisen kanaviksi. Järjestelmä täytyy olla täysin läpinäkyvä, yhteiskunnan hyväksymä ja valvoma. 

Joulun ajan auttaminen kuuluu suomalaiseen elämäntapaan. Miksi tätä ajatusta ei voisi laajentaa kokovuotiseksi mahdollisuudeksi ja käytännöksi hallitulla verokannustimella? Kysymys on oman mielialan nostamisesta, samalla kun puutteessa oleva saa apua. Se on samalla myös merkittävä imagokysymys lahjoittavien firmojen osalta. Kaikille kohdalle sopii lisäksi sama ikuinen totuus: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa”. 

Tiedätkö mitä syöt?

Tullessani jokin aika sitten lentäen Münchenistä Helsinkiin, vieressäni istui saksalainen tohtori. Hän kysäisi, että tiesinkö sitä tosiasiaa, että tavallinen suomalainen ruoka on parempaa kuin saksalainen luomuruoka. Jotain suomalaislähteestä tämän suuntaisia ajatuksia olin kuullut.  Mitään näyttöä ei minulla asiasta kuitenkaan ollut. 

Perehdyttyäni myöhemmin aiheeseen selvisi, että suomalaiset elintarvikkeet ovat maailmankin mittakaavassa puhtaimmasta päästä, laadullisesti huippuluokkaa. Salmonellariski on esimerkiksi omissa elintarvikkeissamme olematon. Syy on siinä, että alkutuotantoprosessi on hallinnassa. Kotieläinten terveyden eteen ja maaperän sekä vesistön ympäristöriskien hallinnan eteen on meillä tehty tietoisesti töitä.  

Tulos on sitten se, että elintarviketeollisuutemme raaka-aineet ovat parhaita mahdollisia. Kun elintarviketeollisuuden tuotantoketjun laadunhallinta on kunnossa, lopputuotekin on väistämättä ensiluokkainen. 

Saksalaistohtorin näkemys kirvoitti ajatuksen, että eikö meidän suomalaisten tulisi ponnekkaammin pyrkiä tehostamaan oman, terveellisen ja lähellä tuotettujen elintarvikkeiden käyttöä. Asia on terveyspoliittinen mutta kotimaisten elintarvikkeita suosimalla, tuetaan samalla kotimaista elintarviketeollisuutta ja suomalaisten työpaikkojen säilyttämistä. 

Pitäisikö monokromaattinen koulutuspolitiikka kyseeenalaistaa?

Miksi Suomen koulutuspolitiikassa on ajauduttu yhä yksivärisempään ja tasapäistävämpään toimintamalliin? Tätä kysellään tällä hetkellä yleisesti. Peruskouluhan väitetään pyrkivän tasapäistämään oppilaat. OKL:n liikunnan didaktikon Tiina Kujalan väitöskirjahaastattelussa (HäSa 3.12) tutkija toteaa, että ”tasapäisessä peruskoulussa tasapäistetään myös opettajat”. On syytä kysyä, että onko tämä oikea kasvatusstrategia? Mehän olemme kaikki luodut erilaisiksi. Vapaan ja moniarvoisen maan asukkaina, meillä pitäisi olla valinnan mahdollisuuksia myös koulukysymyksissä. Miksi lähtökohtaisesti erilaisia pitäisi ”yhteismitallistaa” pakkokeinoin?

 

Meillä Suomessa koulutuspoliittiset lähtökohdathan ovat sellaiset, että eduskunta päättää opetustoimen lainsäädännöstä, rahoituksesta ja yleisistä linjoista. Opetusministeriö määrittää koulutuspolitiikan suuntaviivat ja strategiset linjaukset. Se myös valvoo kaikkea valtion budjettiin sidottua koulutustarjontaa sekä valmistelee koulutusta koskevan lainsäädännön ja valtioneuvoston päätökset.Koulutuksen kehittämiseen liittyvät linjaukset määritellään hallitusohjelmassa ja valtioneuvoston joka neljäs vuosi hyväksymässä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa.Keskeinen kansallinen toimija koulutuspolitiikan toimeenpanossa ja koulutuksen kehittämisessä on Opetushallitus. Se on samalla myös opetuksen kehittämisestä vastaava virasto. Opetusministeriö ja Opetushallitus, poliittisine näkemyksineen, ovat siis avain asemassa suomalaista koulutuspolitiikkaa kehitettäessä. Peruskoulu mahdollisti kaikille, varallisuudesta riippuen, samat peruskoulutusmahdollisuudet. Tässä mielessä koulu-uudistus oli paikallaan. Tämä 30 vuoden takainen uudistus on nyt joutunut uuteen vaiheeseen, jos ei nyt aivan kriisiin. Tällä hetkellä puhutaan ja tunnustetaan yleisesti, että kouluissa ei ole työrauhaa, siellä kiusataan jo opettajiakin, oppilaiden lisäksi. Kaikki ovat väsyneitä tilanteeseen. Asioista ei uskalleta edes suoraan puhua. Näin on ainakin Iltasanomien Plussa-liitteen (28.10), hiukset nostattavan, ”Ope saa turpaan ”-artikkelin mukaan. Onko syy siinä, että kaikki, opettajat ja oppilaat, pitäisi tasapäistää? 

Arvostettu koulumies ja kouluttaja prof. Kari Uusikylä esitti, että ”koulun tärkein vaatimus on, että koulu on hyvä lapselle, ei esimerkiksi yhteiskunnalle tai talouselämälle”. Merkittävää pehmennystä koulutuspolitiikkaan siis pitäisi saada kasvatusalan ammattilaisen mielestä. Tapahtuisiko se esimerkiksi siten, että ohjaavasta tasapäistämispolitiikasta pyrittäisiin vapautumaan ja kaikille annettaisiin vapaan kasvun ja kehittymisen mahdollisuus. Tällöin kulloinkin vallassa olevan poliittisen päättäjän henkilökohtaiset ideologiset näkemykset eivät pääsisi vaikuttamaan niin paljon kuin nyt yleisesti väitetään tapahtuvan. Selvänä esimerkkinä tästä voi mainita opetusministerin tekemät, kristillisten yksityiskoulujen toimintaa rajaavat ja vaikeuttavat, toimilupapäätökset. 

Maailma ympärillämme ei ole missään mielessä monokromaattisen yksivärinen. Kun katselet, siellä näkyy punaisia ruusuja, vihreitä apiloita, sinisiä ruiskukkia ja muitakin värejä. Millään värillä ei lisäksi näyttäisi tästä paletista olevan hallinnassaan yli neljäsosan osuutta! 

Kirkollisten ympäristöjen arvo

Maisema

Esteettisten arvojen merkitys on selvästi lisääntymässä arvomaailmassamme. Maisema on tästä hyvä esimerkki. Se ovat aina inspiroineet erityisesti taiteilijoita mutta myös meitä kaikkia. Nykytaiteen museossa, Kiasmassa, on kuukausi sitten avattu suuri maisemanäyttely. Maisema-aihetta esitellään yleisölle siellä kokonaisen vuoden ajan. Kaunis maisema pakottaa luonnostaan hiljennetään vauhtia. Samalla se rauhoittaa kulkijan mieltä.  

Mitä maisema-käsitteellä sitten tarkoitetaan? Normaalisti kysymykseen saa vastauksen, että maisema on edessä avautuva näkymä. Tarkemmin asiaa mietittäessä huomataan nopeasti, että maisemaan saattaa sisältyä muutakin. Maisemassa kuulet lintujen laulua, mutta samalla ehkä myös liikenteen melua. Maisemassa tuntuu tuulen kosketus mutta joskus myös kalliolouhinnan aiheuttama tärinä. Kukkien tuoksu ja autojen pakokaasujen katku ovat kaksi hajumaisemassamme havaittavaa vastakkaista ilmentymää. Nämä kaikki aistitaan tavalla tai toisella maisemakokonaisuudessa. 

Vuonna 2000 EU:ssa vahvistettiin Euroopan maisemayleissopimus, jonka Suomikin allekirjoitti, ensimmäisten maiden joukossa. Sopimustekstin mukaan: maisemalla tarkoitetaan ihmisten sellaiseksi mieltämää aluetta, jonka ominaisuudet johtuvat luonnon ja/tai ihmisen toiminnasta ja vuorovaikutuksesta. Näin maisemaanvoidaan ymmärtää sisältyvän kaikkien aistiemme muodostama havaintokokonaisuus elämismaailmastamme. Kyseessä on siis tiettyyn orientaatioon liittyvä elämismaailmamme kokonaisuudessaan.   

Kirkolliset ympäristöt

Suomessa tehtiin vv. 1992-93 kaksi mittavaa maisemainventointia. Ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmän toimesta julkaistiin ensin arvokkaita maisema-alueita koskeva inventointi. Sen jälkeen julkaistiin Museoviraston ja Ympäristöministeriön yhteinen selvitys valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuurihistoriallisista ympäristöistä. 

Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä määriteltiin kaikkiaan 1772 kappaletta. Kohteet ovat yleensä laajoja ja niihin liittyy useita eri käyttötarkoituksia. Selvityksen mukaan maatalouden ja alkutuotannon ympäristöjä kohteita oli yli puolet eli 928. Kirkollisia ympäristöjä oli sitten toiseksi eniten eli kaikkiaan 447 kohdetta. Huomattakoon, että mainittuihin kirkollisiin ympäristöihin sisällytetään myös pappiloiden alueet. 

Selvityksessä todetaan, että kirkonkylät kirkkoympäristöineen ovat sotien jälkeen kokeneet voimakkaimmat muutokset. Viidessä kymmenessä vuodessa maisemakuva on monin paikoin uusiutunut, vähittäisen rakenteellisen muuttumisen myötä. Joskus maiseman muutos on ollut nopea. Näin käy tavallisesti esimerkiksi uuden tien rakentamisen yhteydessä.  

Maisemahaitat

Suomen oikeuskäytännön mukaan, maisema muodostaa osan kiinteistön arvosta. Tämä tarkoittaa, että jos maisema jostain syystä menetetään, on tällaisen haitan aiheuttajan korvattava aiheuttamansa menetys vahinkoa kärsineen kiinteistön omistajalle. Maisemahaitat liittyvät yleensä infrastruktuurin rakentamishankkeisiin. Esimerkkeinä mainittakoon tie-, voimalinja- ja maa-aineshankkeet. Näiden johdostahan maisemat usein muuttuvat haitallisesti.  

Haittakorvaukset käsitellään usein viran puolesta mutta tietyissä tapauksissa pelkästään asianosaisten hakemuksesta maantielain, lunastuslain ja maa-aineslain mukaisissa korvaustoimituksissa. Nämä toimitukset tulevat vireille maanmittaustoimiston määräyksestä. Koska maisemahaitta on asiana verraten vieras, sitä koskevia korvausvaatimuksia on osattu esittää toistaiseksi aika harvoin.  

Kirkollisia kohteita ei tietääkseni ole tullut lainkaan haittoja koskeviin korvauskäsittelyihin. Olisiko kirkolla esimerkiksi jokin rahallinen arvo jos 110 kV:n voimalinja sijoitettaisiin sen viereen? Pappilakiinteistöjä on joissakin seurakunnissa myyty yksityisille. Tällaisen kiinteistön arvo laskee ilman muuta jos sama voimansiirtolinja tulee sen kohdalle. Yksityisten asuinkiinteistöjen kohdalla, esimerkiksi linjasta aiheutuva haitta, joudutaan aina korvauskäsittelyssä ratkaisemaan linjan aiheuttamat rahalliset menetykset. Maisemamenetys on yksi korvattavista menetyksistä. 

Maiseman hinta

Maiseman rahallinen arvo tulee arvioitavaksi silloin kun maisemaan on tullut korvauskynnyksen ylittävä haitta. Maanmittauslaitoksen kehittämiskeskus työsti kolmen vuoden ajan selvitystä, jossa tutkittiin maisemahaittojen negatiivista hintavaikutusta lomakiinteistöjen arvoihin. Selvityksessä tarkasteltiin yhteensä 12 000 suomalaisen lomakiinteistökaupan hinnanmuodostusta suhteessa kahdeksaan haitallisiksi tiedettyyn kohteeseen. Selvitetyt kohteet olivat moottoritiet, valtatiet, avolouhokset, maa-ainesten ottopaikat, luiskat, aidat, voimalinjat ja kännykkämastot. 

Laskentamenetelmänä käytettiin suomalaisen fyysikon Teuvo Kohosen 1980-luvulla esittelemää neurolaskentamenetelmää. Menetelmässä verrataan yhteismitallisiksi skaalattuja kauppahintoja niiden vertailukelpoisiin arviohintoihin, jotka sijaitsivat noin 1,5 km:n etäisyydellä kulloisestakin haittakohteesta. Haittakohteen suhteellinen hintavaikutus laskettiin, alkaen kohteen vierestä, aina 3 km:n etäisyydelle asti.  

Vapaaehtoisissa kaupoissa kauppahinta muodostuu kohteen kaikkien ominaisuuksien perusteella. Ostajan mielenmaisemassa syntyvä kokonaisuus, haittoineen ja hyvine ominaisuuksineen, tulee ratkaisemaan lopullisen, kohteesta maksettavan hinnan. Tämän takia edellä esitetty lähestymistapa haittavaikutusten arvioimiseksi on varsin looginen ja luonteva. Kuten odottaa saattoi, lähellä olevat haittakohteet näkyvät yhteismitallisiksi skaalatussa havaintoaineistossa, selvästi halvempina hintoina. 

Tutkimus osoitti, että maisemahaitoilla on selvä negatiivinen hintavaikutus lomakiinteistöjen hintoihin. Maisemallisesti pahimmiksi kohteiksi paljastuivat moottoritiet, voimalinjat, avolouhokset ja aidat. Niiden negatiivinen, keskimäärin -20 % kiinteistön arvoa laskeva hintavaikutus näkyi ainakin 300 m:n etäisyydelle haittakohteista. Moottoriteiden ja voimalinjojen osalta sama hintavaikutus ulottui aina 2 km:iin asti.  Valtateiden osalta vastaava haittavaikutus näkyi kiinteistöjen hinnoissa -15 %:n suuruisena, 500 m etäisyydelle. Muissa lasketuissa kohteissa negatiivinen vaikutus näkyi keskimäärin -10 % suuruisena 200–700 m etäisyydelle.  

Mainittu tutkimus on julkaistu loppukesällä Maanmittauslaitoksen julkaisuna nro 99. Asiasta kiinnostuneet voivat hankkia sen maanmittaustoimistojen asiakaspalvelun kautta. 

Hauhon järvien ja vesijättöjen tilanteesta

 Hämeen Sanomat julkaisi viime viikolla erittäin havainnollisen artikkelin Hauhon järvien ajankohtaisesta ja samalla ongelmaisesta tilanteesta. Artikkelista ilmeni, että vesistössä pintakorkeudet ovat lähes puoli metriä ajankohdan keskimääräisten korkeuksien alapuolella.  

Syitä vesimäärän vähenemiseen saattaa olla monia. Tosiasia on kuitenkin se, että vettä ei tähän vesistöön ole tullut normaalilla tavalla. Koska tämä Valkeakosken yläpuolinen vesistöä ei kuulu säännöstelyn piiriin, pintakorkeuksiin ei ole voitu keinotekoisesti vaikuttaa.  

Iso-Roineella on vuodesta 1961 alkaneen havainnoitu pintakorkeutta Hauhonvuolteen asteikon avulla. Asteikon nollakohta on N60-korkeusjärjestelmässä +83.02 m merenpinnan yläpuolella. Havaintojen asteikkolukemien keskiarvon mukaan määräytyvä keskiveden korkeus on +84,23 m. Maanmittauslaitoksen maastotietojärjestelmässä ja peruskartoilla pintakorkeudet ilmoitetaan yhdellä desimaalilla eli tässä tapauksessa arvona +84,2.   Havaintotiedoista voidaan lisäksi nähdä, että kaikkien aikojen korkein pintakorkeushavainto, +85.01m, on vuodelta 1988. Alin, +83,66m, vastaavasti vuodelta 2002. Hauhon vesistössä ovat ranta-asukkaat tähän mennessä nähneet 1,35 m:n suuruiset vedenpinnan vaihtelut!  Mikä kuvaa samalla luonnonolosuhteiden vaihtelua ja vuosien erilaisuutta. 

Hauhonselän alueella on parhaillaan vireillä poikkeuksellisen suuri vesijättöjen lunastustoimitus. Toimitusta on hakenut Hyömäen osakaskunta, johon kuuluu 294 osakaskiinteistöä. Vesialueen henkilöomistajia on lähes 1000. Toimituksessa lunastetaan osakaskunnalta, kiinteistönmuodostuslain mukaan, rantaan rajoittuviin kiinteistöihin vesijättöalueet eli keskiveden pintakorkeuden yläpuolella olevat pysyvästi maaksi muuttuneet alueet. 

Toimitusta käsittelevien toimitusmiesten ja rannan omistajien näkökulmasta tilanne on ongelmallinen, erityisesti loivasti viettävillä rannoilla. Siellä on kuivana maana näkyvissä kymmenien metrien leveydeltä vesilain mukaista vesialuetta. Sitä ei voida tietenkään maa-alueena lunastaa rantakiinteistöin. Rajankäynti yhteistä vesialuetta vastaan tapahtuu osalla aluetta siis kuivalla maalla! Tätä on asiaan perehtymättömän joskus vaikea käsittää. 

Helposti tulee mieleen ajatus, että tarvitaanko Hauhon vesistöön jonkinlainen säännöstely. Se vakiinnuttaisi matalien ja maatuvien ranta-alueiden tilannetta ja parantaisi niiden käyttöä. Samalla se pienentäisi maanmittareiden ongelmia lunastuskohteiden määrittelyssä.